Klemetti ja Lehtiranta päättivät kisakautensa Jereziin

Rataan tutustumista vaikeutti torstaina vapaissa harjoituksissa ollut epävakainen sää.
Perjantaina vapaissa harjoituksissa molemmat pojat pääsivät sisälle radan nikseihin ja saivat rytmistä kiinni. 
 
Lauantain ensimmäinen aika-ajo ajettiin osittain märällä radalla joka kuivui loppua kohden. Nikon aika-ajo päättyi ennen aikojaan kun moottorista tuli öljyä ulos ja sijoitukseksi jäi ruutu 18. Lenni ajoi itselleen lähtöruudun 13. 
Toisessa aika-ajossa sää oli selkeästi märkä. Lehtiranta ajoi itsensä sijalle 11. ja Klemetti sijalle 13. Ensimmäisen aika-ajon kierrosajat olivat kuitenkin nopeampia ja ne ratkaisivat lähtöruudun kilpailuun.  
Kisaan lähdettiin ruuduista 13. (Lenni) ja 18. (Niko). Molemmat ajoivat tasaisen varmaa ajoa ja
kävivät taistelua sijoituksista. Maalissa komeasti molemmat kuljettajat pistesijoille. Lenni Klemetti 9. 
ja Niko Lehtiranta 14. 
 
”Koko viikonloppu meni hyvin. Oli kiva ajaa kun pyörä toimi ajo kulki. Tavoitteeni olla 
sarjassa kymmenen parhaan joukossa täyttyi kun olin loppupisteissä kymmenes. 
Isot kiitokset kuuluu yhteistyökumppaneille kaudesta”, kertoi Lenni kilpailun jälkeen.
 
”Aika-ajon tekninen murhe jäi vähän harmittamaan, enkä saanut ajettua nopeaa aikaa, mutta 
muuten koko viikonloppu meni hyvin. Tavoitteena oli päästä kympin sakkiin kisoissa ja se toteutui
jo heti ensimmäisessä kisassa kun tulin maaliin sijalla kymmenen. Suuret kiitokset kuuluu yhteistykumppaneille, 
ilman heitä tämä ei olisi ollut mahdollista”, kommentoi Niko kauden viimeisen kilpailun jälkeen.

Uusin numero