31-vuotiaalle miehelle oletettiin tulevan vuoden tai kahden vankeusrangaistus. Tuomari Vinicio Canatarini päätyi alempaan rangaistukseen, syy siihen kerrotaan 90 päivän päästä. Kuljettajalta lähti myös kortti hyllylle ja hän joutui maksamaan oikeudenkäyntikulut.
Todisteiden mukaan kuljettaja ajoi 50 km/h alueella 70km/h törmätessään polkupyörällä ajaneeseen Haydeniin. Hayden menehtyi sairaalassa viisi päivää onnettomuuden jälkeen.
Asiantuntijatodistajan mukaan kuljettaja olisi ehtinyt pysähtyä ja estää näin onnettomuuden, jos hän olisi ajanut sallittua nopeutta. Puolustusasianajajien mukaan Hayden ei ollut pysähtynyt STOP-merkin kohdalla, lisäksi hänellä oli ajaessaan päässään kuulokkeet, joista hän kuunteli musiikkia.
Onnettomuus tallentui läheisen talon valvontakameraan. Virallisen onnettomuusraportin mukaan auton kuljettaja oli 30-prosenttisesti syyllinen kolariin.
Hyadenin perhe ei ollut mukana oikeudenkäynnissä, he ovat nostaneet oman siviilikanteensa kuljettajaa vastaan.