Jonathan Realle historiallinen voitto

Rea voitti kilpailun reilun kolmen sekunnin erolla, vaikka ajoi flunssaisena. Rea lähti vasta kolmosrivistä, mutta nousi kohti kärkeä nopeasti ja oli kakkosena jo neljännellä kierroksella. Kärkeen hän siirtyi kahdeksannella kierroksella ohitettuaan paalulta lähteneen Xavi Foresin.

Yhdeksään peräkkäiseen voittoon historiassa olivat aiemmin pystyneet myös Neil Hodgson vuonna 2003 ja Carl Fogarty vuonna 2002. Voitto oli Rean uralla 70:s ja tällä kaudella 16:s.

Yhden Kauden voittoennätys on vuodelta 1991, silloin Doug Poulen voitti 17 kilpailua, kautta on jäljellä vielä kaksi starttia Qatarissa.

Sunnuntain kilpailun kakkoseksi ajo Barni Ducatin Fores ja kolmanneksi Ducatin Marco Melandri.
 

Uusin numero