Marko Rättö ei ole uusi tuttavuus tiimille, sillä hän ajoi jo tänä vuonna Imatran katuratakilpailussa Kuparisen edellisvuoden pyörällä.
– Otteet olivat sillä tasolla, että nyt tartutaan, kun mahdollisuus on vähän isompaan haasteeseen, toteaa tiimin nokkamies Esko Kuparinen.
– Saimme sopimukset kuntoon ja nyt varmistetaan, että Marko saa rauhassa keskittyä tulevaan. Pyörä on huollettu Alastaron kisan jälkeen ja odottaa kuljettaa jo valmiiksi Espanjassa. Hienoa saada uusi kuljettaja mukaan tiimiin ja ottamaan mittaa kansainvälisestä tasosta, Kuparinen iloitsee.
– Marko on tehnyt valtavasti töitä muiden kuskien eteen, ja nyt on hänen aika tehdä töitä itselleen välillä, Kuparinen jatkaa.
Myös Rättö on innoissaan tulevan viikonlopun haasteesta.
– Kun Imatran kisassa pääsin ajamaan kilpailukykyisellä pyörällä ja taustalta löytyi tietotaitoa säätää näitä laitteita, oli hieno huomata, että omakin vauhti on vielä tallella. Tuollaisen pyörän säätäminen on loppujen lopuksi monesta pienestä asiasta kiinni, mutta kun ne palaset saadaan paikoilleen, on kuljettajan luottamus pyörään ihan toisella tasolla. Sieltä jäi vielä hieman parannettavaa ja kun tämä mahdollisuus tuli ei siitä voinut kieltäytyä, toteaa Rättö.