Kytönen voittoon ja EM-sarjan johtoon Puolassa

Tänään perjantaina Puolassa on ajettu ensimmäinen kilpailupäivä, joka oli täynnä draamaa. Kytönen Motorsportin Roni Kytönen matkusti Puolaan EM-sarjan kakkospaikalla viisi pistettä italialaista Claudio Spanua perässä.

Puolassa ajettiin tänään yhdeksän erikoiskoetta, mutta ensimmäiseltä crossitestiltä ei otettu aikaa, kun järjestäjä oli muuttanut reittiä vielä viime hetkellä. Päivän kahden ensimmäisen pätkän jälkeen Kytönen oli luokassaan kolmantena vain vajaat kolme sekuntia johdossa ollut Ranskan Nathan Berediä perässä. Kolmannella pätkällä Bererd kaatui kuitenkin satuttaen itseään ja joutui keskeyttämään päivän. EM-sarjan pistejohtaja Spanu ja Kytönen jatkoivat sekunti taistelua, kunnes viidennellä pätkällä Kytönen teki 11 sekunnin eron ja saman pätkän jälkeen Spanun pyörään tuli tekninen vika. Italialaiset yrittivät vielä vilppiä ja vaihtaa pyörää kesken päivän, mutta eivät siinä onnistuneet. Tämän jälkeen Kytönen Motorsport kuljettaja ajoi selvään päivä voittoon ja nousi EM-sarjan kärkeen 15 pisteen turvin.
Hyvä ja tasainen päivä. Muilla oli epäonnea ja piste ero on nyt aika selkeä, EM-sarjan uusi pistekärki Roni Kytönen kertoi.

Huomenna Puolassa ajetaan EM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu.
 

Uusin numero