-Misanon aika-ajoissa lähtöruutu 12, ero kärkeen 0.8.
Erot olivat minimaaliset ja ajo kulki sijoitusta paremmin. Kisavauhti on kohdillaan.
Pyörä saatiin toimimaan hienosti, parhaissa sektoriajoissa olin neljäs ja huippunopeuksissa olin toiseksi nopein, eli eväät huomiselle kisalle on ihan hyvät. Peetu päivitti lauantaina.
Kisapäivän raportti ei ollut yhtä positiivinen mutta hyvät eväät Peetulta löytyy seuraaviin kisoihin Aragonissa.
-Misanossa kisat ajettu. Maalissa sijalla 10, mutta ratarikoista yhden pykälän rangaistus lopputuloksissa 11.
Ekat kierrokset olivat aika takkuisia tipuin jo sijalle 15, pääsin nousemaan takaryhmän kärkeen kuudennella kierroksella kärkiryhmä oli jo hieman karannut.
Ajo kulki kuitenkin tuossa vaiheessa hyvin ja ajoin kärkiryhnään kiinni ero oli pienimmillään 1.7s. Renkaat alkoivat kisan loppupuolella loppua ja välimatka alkoi jälleen kasvaa.
Viimeiset kierroksen oli selvä ero taakse sekä eteen joten koitin ajaa tasaisia kierroksia maaliin. Jossain vaiheessa oli kuitenkin tullut ratarikko josta sain yhden sijoituksen rangaistuksen.
Parin viikon päästä sitten Aragonin Motorlandissa jälleen taistellaan.