FIM Flat Track Cup -kilpailu järjestettiin keskellä turistialuetta, jossa hotellit ympäröivät aidattua areenaa. Katsojia oli koko alueen ympäri erittäin suuri määrä ja musiikki pauhasi tauoilla kuin jääkiekkokilpailussa. Kilpailuun osallistuneita suomalaisia Mikko Koskista, Lasse Kurvista ja Niclas Pöytälaaksoa huomioitiin hyvin kuuluttajan toimesta ja myös lajin parissa pyörivät ulkomaalaiset tulivat kyselemään Suomesta. Erityisesti suomalaisia kisakuskeja ja huoltojoukkoja ilahdutti, kun myös Aki Ajo sekä Niki Tuuli saapuivat kannustamaan kotimaan kuskeja.
Mikko Koskinen ajoi alkuerissä sijat 2, 3, 1 ja pääsi semifinaalista suoraan finaaliin toisella sijalla. Finaalissa mies kaatui ja lähtö uusittiin. Uusinnassa hän oli viides, eli paras suomalainen. Koskinen oli pettyneen oloinen, mutta onnistuneella lähdöllä ja ajolla vauhti riittää kisassa kärkipäähän.
Toinen pohjanmaan flat track -kuski Niclas Pöytälaakso ajoi alkuerissä sijoitukset 3, 4, 5. Semifinaalissa hän oli seitsemäs ja last change -erässä viides. Pöytälaakson kuin myös Kurvisen treenit ja last changen ensimmäinen yritys kokeili suojavarusteita, mutta välittämättä ruhjeita, suomalaiset nousivat radan pinnasta sisulla uusintalähtöön. Aivan tyytyväinen Pöytälaakso ei iltaan ollut, mutta hän sai ainakin erittäin väkevää kokemusta karttui. Lopputuloksissa hän oli 12:s reilun parinkymmenen kuskin joukossa.
The Youngboyksi Kansainvälisen Moottoriliitto FIMin edustajan toimesta nimetty Lasse Kurvinen ajoi karsinnoissa sijoitukset 3, 2, 6. Viimeisen karsintaerän startti epäonnistui takarivistä ja ajokaan ei ollut tarpeeksi aggressiivista. Mies tippui yhdellä pisteellä takariviin ja omassa semifinaalissa tuli notkahdus sijalle kuusi. Last change -erässä suomalainen oli täpärästi kolmas, kun kaksi jatkoi finaaliin, eli hän oli ensimmäinen finaalista tipahtanut kuljettaja. Kurvisen loppusijoitus oli näin ollen yhdeksäs.
– Tyytyväinen ajoon ei voi olla, mutta parin kuukauden tiukalla valmistautumisella sijoitus on positiivisen puolella. Itse kilpailu ja mahdollisuus arvokisat edustukseen on tuntunut mahtavalle, Kurvinen kommentoi.
Sunnuntaina koko porukalla oli vuorossa Misanossa niin ikään järjestetyt MotoGP-kilpailut, jossa he pääsivät joukolla tutustumaan Ajo Motorsportin toimintaan.
– Kisamatka oli hieno ja uskotaan Suomen Flat Trackin nousuun kotimaassa ja näin tulevina vuosinakin edustajat kisaavat arvokisoissa, kolmikko kiteytti.
FIM Flat Track Cupin voittoon ajoi Italian Francesco Cecchini. Mies oli jälleen ylivoimainen finaalissa ja kaikki mestaruudet vienyt kuljettaja on todella kova lyötäväksi. Hopealle ajoi Espanjan Gerard Bailo ja pronssille maan mies Franc Sierra. Palkintojenjako toteutettiin juhlavasti, jonka jälkeen oli vuorossa näyttävä ilotuliteshow.