Tappomopo muistuttaa kännissä ajamisen ja virittämisen riskeistä

Näin kouluvuoden alussa Liikenneturvan ja Taikuri Puijon Paronin Tappomopo-kiertue muistutteleekin Pohjois-Savon mopoilijoita niin kännissä ajamisen kuin virittämisenkin riskeistä.

Liikenneturva selvitti kesän alussa nuorten käsityksiä humalassa ajamisesta ja mopoilusta. Humalaisen kaverin auton rattiin lähdön yrittäisi estää kahdeksan kymmenestä (82 %) nuoresta, kun taas kännissä mopon selkään kiipeävää pyrkisi estämään seitsemän kymmenestä (69 %). Melko varmasti tai varmasti kännisen kaverin autoilun tai moottoripyöräilyn yrittäisi estää 94 prosenttia, humalaisen mopoilun taas 92 % nuorista.

Yhdeksän kymmenestä nuoresta myös toivoo, että kaverit tulisivat väliin, jos itse olisi aikeissa ajaa humalassa – kulkuvälineestä riippumatta.

”Nuoret tuomitsevat kännissä ajamisen ja selkeästi haluavat myös säästää kavereitaan tältä typeryydeltä. Myös humalassa mopoilun riskit tiedostetaan selvästi, mutta ehkä sitä ei pidetä vielä niin pahana kuin autolla rattijuoppoilua. Nuoren valintaan voi vaikuttaa myös monenlaiset seikat. Esimerkiksi minkä valinnan nuori tekee, jos on mopolla liikkeellä ja tulikin nautittua pari koktailia. Jos mopo jää kartsalle, jää vanhemmille kiinni alkoholin käytöstä. Toki riski on ihan eri sarjasta, jos lähtee humalasta huolimatta mopolla ajamaan”, pohtii Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tuula Taskinen Kuopiosta ja korostaa vanhempien vastuuta.

”Nuoren ja vanhemman pitäisi voida keskustella näistäkin asioista. Jos lapsella on tarve päästä kotiin kesken illan, pitäisi välien olla sellaisessa kunnossa, että tämä uskaltaa soittaa kotiin ja selvittää turvallisen kotiinpääsyn.”

Tappomopo tarttuu myös virittämisen vaaroihin

Viritetyllä mopolla ajaminen on laitonta. Onnettomuusriskin kasvun lisäksi virittämisestä voi seurata kallis lasku. Silti virittäminen on edelleen nuorten parissa suosittua. Liikenneturvan nuorisokyselyn mukaan lähes kolmasosa nuorista kokee, että mopon virittäminen parantaa turvallisuutta, koska silloin ei jää muiden jalkoihin liikenteessä.

Taskinen muistuttaa, että nuori ikä, vähäinen kuljettajakoulutus ja ajokokemus vaikuttavat siihen, että liikenteessä ennakoimisen taidot eivät ole kehittyneet. Kovempi vauhti lisää paitsi riskejä itse mopoilijalle, myös muille liikenteessä kulkeville.

”Myös meidän aikuisten pitäisi liikenteessä muistaa, että edellä ajava mopoilija tai mopoauton kuljettaja on mitä todennäköisimmin vielä kasvava lapsi, mikä on otettava myös omassa ajokäyttäytymisessä huomioon. Eli pidetään turvaväli, vältetään riskiohituksia tai kaasutteluja ja tööttäilyjä.”

Pohjois-Savossa kouluvuoden alussa muistutellaankin mopoilijoita kännissä ajamisen ja virittämisen riskeistä. Taikuri Puijon Paroni alias Jouni Vepsäläinen pyörähtää Tappomopon kanssa yläkouluissa. Liikenneturvan tarjoama esitys tavoittaa tällä kertaa 2100 yläkouluikäistä Siilinjärvellä, Iisalmessa, Sonkajärvellä, Kiuruvedellä ja Pielavedellä.

”Tappomopo yhdistää taikuutta liikennevalistukseen: esityksessä kuullaan tositarinoita ja nähdään vauhdikkaita temppuja. Se herättää ajatuksia liikenneturvallisuudesta ja vastuullisesta elämästä sekä omien valintojen vaikutuksista”, Taskinen summaa.
 

Uusin numero