Suomelle maaradan PM-joukkuepronssi

Suomen kilpailuun mahtui paljon vastoinkäymisiä. Appe Mustonen kaatui toisessa erässään eikä enää pystynyt kilpailua jatkamaan. Simo Pullin kilpailua varjostivat tekniset ongelmat. Pikakomennuksella pyörän sarviin hypännyt Mikko Rahko ajoi alussa hyvin, mutta loppua kohden meno hieman hyytyi.

Osin sateenkin värittämässä kilpailussa Suomi sijoittui lopulta pronssille kultaa voittaneen Ruotsin ja hopealle ajaneen Tanskan jälkeen.

”Pronssia sentään tuli. Appe kaatui toisessa erässään ja loput erät jouduttiin ajamaan kahdella miehellä. Pullin Simon menoa haittasivat kaasutin ja vaihdelaatikko-ongelmat. Mikko Rahko ajoi alussa hyvin mutta pitkä ajamattomuus näkyi lopussa”, toteaa joukkueenjohtaja Aake Mustonen.

”Harmittaa, kun omalta osalta kisa jäi kesken. Treeneissä ja ekassa erässä ajo kulki hyvin. Toisessa erässä starttasin ulkoa ja eka kurviin taitettaessa Ruotsin Anders Mellgrenin jalkatappi meni minun takarenkaan pinnojen väliin. Siitä kaaduin ja nilkka otti sen verran osumaa, että kilpailun jatkaminen ei enää onnistunut. Myös pyörä kärsi vaurioita. Huomenna voi kroppa olla vähän kipeä, mutta eiköhän se tästä”, kommentoi puolestaan joukkueen kapteeni Appe Mustonen.
 

Uusin numero