Suomalaisia osallistujia Viron junioreiden motocross-kilpailussa oli nyt ennätysmäärä. 50cc-luokassa sinivalkoisia värejä edusti kuusi junioria ja 65cc-luokassa Suomen värejä piti yllä Viktor Leppälä.
50cc-luokan aamun aika-ajoissa Eeka Laaksonen ja Samuel Paalasmaa valtasivat tuttuun tapaan kärkipaikat. Kymmenen parhaan joukkoon mahtui myös Roope Kosonen, joka kellotti kahdeksanneksi nopeimman ajan.
Tällä kertaa kuskeja oli 19 ja kaikki ajoivat samassa lähdössä. Ensimmäisessä startissa Laaksonen hiukan nukkui ja oli ensimmäisessä mutkassa neljäntenä, siitä sisuuntuneena nuorukainen kuittasi kaikki jo ensimmäisellä kierroksella ja paineli muilta karkuun tuulettaen voittaja maaliin. Paalasmaa ajoi ensimmäisessä lähdössä viidenneksi ja Kosonen kuudenneksi.
Eeka Laaksonen näytti vahvaa menoa Viron radalla. Kuva: Eeka Laaksosen Tiedotus
Toisessa lähdössä Laaksonen otti holet ja paineli muilta karkuun, Paalasmaalla oli lähdössä tilannetta toisen kuskin kanssa ja hän jäi häntäpäähän, josta teki mahtavan nousun tervehtien ruutuluppua kolmantena. Kosonen kaasutteli viidenneksi.
Yhteistuloksissa suomalaisten sijoitukset olivat varsin mukavaa luettavaa; Laaksonen kuittasi voiton itselleen, Paalasmaa oli neljäs ja Kosonen kuudes. Eekan 6-vuotias pikkuveli Retu sijoittui totaalissa 12:ksi ja ensimmäistä kertaa Virossa ajaneet Aleksi Jokilehto ja Jose Vainio ottivat sijat 13 ja 17. 65cc-luokassa Viktor Leppälä ajoi totaalin sijalle 10.
Suomalaiset kisaavat tänään sunnuntaina juniorimoocrossin ENKV-sarjan kuudennessa osakilpailussa Sõmerpalun teknisellä radalla.