Hondan tehdas luottaa täysin Cal Crutchlowiin: ”Loistavaa työtä”

Crutchlow kilpaili Tech 3:lla ja Ducatilla ennen liittymistään LCR:lle vuonna 2015. Jo pian hänet kutsuttiin tehdastiimiin testaamaan ja antamaan teknistä palautetta. 

Crutchlow testasi kilparunkoa, jonka tehdastiimi oli hylännyt aiemmin. 2016 hän voitti sillä loppukaudesta kaksi kilpailua. Seuraavalla kaudella kaikki Hondan kuljettajat valitsivat sen ja sillä ajetaan edelleen.

Crutchlow saikin tehdassopimuksen sen jälkeen, vaikka ajaakin edelleen kilpaa LCR Hondalla. Ja vaikka ensi kaudella tehdastiimissä ajavat Marc Marquez ja Jorge Lorenzo, Crutchlow halutaan edelleen pitää testitöiden ykkösmiehenä.  

“Cal on tehnyt loistavaa työtä. Valitettavasti hän on ajanut tällä kaudella pari kertaa ulos ja pudonnut hiukan MM-pisteissä”, sanoo Repsol Hondan tiimipäällikkö Albert Puig.

”Hänellä on upea potentiaali ja hän on todella nopea. Paitsi että Cal ajaa hienosti kilpaa, hän on tärkeä lenkki kehitystyötämme. Olemme häneen todella tyytyväisiä ja haluamme, että hän jatkaa ensi vuonna samaan malliin.”

Myös Honda Racingin johtaja Tetsuhiro Kuwata ylistää brittikuljettajaa.

”Cal on todella hyvä kehittämään pyörää, lisäksi hänen palautteensa on meille todella arvokasta. Haluamme ehdottomasti, että hän jatkaa työtään ensi vuonna, se tekee pyörästämme vahvemman”, johtaja kehuu.

Crutchlow’n voitto Argentiinassa nosti hänet MM-sarjan kärkeen ensimmäisenä brittinä sitten Barry Sheenen 1979. Lisäksi hänestä tuli ensimmäinen satelliittikuljettaja, joka on johtanut sarjaa sitten Sete Gibernaun vuonna 2004.

Kolarointi Austinissa, Jerezissä ja Sachsenringillä pudotti kuitenkin britin MM-sarjassa kahdeksanneksi, yhdeksän pistettä parasta satelliittikuljettajaa Johann Zarcoa perässä.
 

Uusin numero