Andrea Dovizioso: ”Miksi olisin täällä, jos en uskoisi tavoittavani Marc Marquezin?”

Dovizioso oli juuri siirtynyt kilpailun kärkeen ohitettuaan tallikaverinsa Jorge Lorenzon, kun hän menetti pyöränsä keulan hallinnan ja kaatui. Se oli italialaiselle jo toinen keskeytys, kun hän joutui Jerezissä joukkokolariin.

Mies itse kuvasi Le Mansin kaatumistaan anteeksiantamattomaksi, mutta sanoi sen olevan rohkaisevaa, että Ducatien vauhti oli hyvää.

”Positiivisesti ajatellen olisin pystynyt haastamaan Marcin vauhdeissa. Tilanne on paljon parempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Jerezissä olisin voinut napata 20 pinnaa ilman kaatumista. Se tarkoittaa, että olemme ottaneet niillä radoilla isomman askeleen parempaan kuin vastustajamme.”

“Sen ajatteleminen helpottaa hallitsemaan tämä tilanne, koska meidän on saatava paljon menetettyjä pisteitä takaisin. 49 pistettä on paljon, mutta kuten olemme kauden viidessä kilpailusssa nähneet, todella paljon tapahtuu koko ajan”, Dovizioso muistutti.

”On lähdettävä tappelemaan voitosta joka ikiseen kilpailuun, se on ainoa tie. Kausi on vielä pitkä. Meidän kaikkien on ihan pakko uskoa, että pystymme tähän, mitä järkeä tässä kaikessa muuten edes olisi?”
 

Uusin numero