Peter Öttl, Philippen isä voitti vuonna 1989 kaksi GP-kisaa 80-kuutioisten luokassa. Kauden loppupisteissä Peter Öttl oli kolmas.
MotoGP-sarjassa on ollut isä-poika mestareita. Kenny Roberts Senior voitti 500-kuutioisten mestaruuden vuosina 1878-1980, Poika Kenny Junior kruunattiin mestariksi vuonna 2000 ja luokkana oli myös 500-kuutioiset.
Eittämättä kuuluisin isä-poika pari GP-sarjassa on Graziano ja Valentino Rossi. Graziano ylsi Morbidellillä kolmeen osakilpailuvoittoon luokassa 250 vuonna 1979. Myös Imatralla Graziano kilpaili. Poika Valentinon loistelias ura vielä jatkuu.
Isä avaa pojalle ovia
Saksalainen Stefan Bradl ajoi mestaruuteen vuonna 2011 Moto2-luokassa. Isä Helmut voitti urallaan viisi GP-lähtöä ja vuonna 1991 hän taisteli tiukasti maailmanmestaruudesta 250-kuutioisissa. Luca Cadalora vei lopulta mestaruuden.
Helmut Bradl on kertonut kirjoittajalle, että hän pystyi auttamaan poikaansa tämän uran alkuaikoina, jolloin tärkeiden yhteyksien luomisessa isästä oli apua. Sen jälkeen pojan on ajamisellaan pitänyt raivata tie ylöspäin.
Espanjan tunnetuin isä-poika kuljettajapari on Angel ja Pablo Nieto. Angel on 13-kertainen mestari. Poika Pablo voitti vuonna 2003 Portugalin GP:n Estorilissä
GP-sarjan alkuvuosikymmeniltä tunnettuja isä-poika ajajia olivat muun muassa Nello ja Alberto Pagani sekä Leslie ja Stuart Graham. Poika Stuart voitti Imatralla vuonna 1967 luokan 125-kuutioiset.
Suomalaisista tunnetuin isä-poika yhdistelmä GP-sarjassa on Aki ja Niklas Ajo. Aki osallistui vuonna 1993 kertalisenssillä Itävallan GP:hen. Niklas kilpaili aktiivisesti GP-sarjassa 125/Moto3-luokassa vuosina 2011-2015. Parhaimmillaan Niklas sijoittui osakilpailussa viidenneksi.
Turkulainen Kuparisen perhe on ajanut kilpaa kolmen sukupolven voimin. Isoisä Hannu Kuparinen ajoi huipulla 1950-1970 –luvuilla. Vuonna 1969 hän sijoittui Imatralla 500-kuutoisten luokassa neljänneksi.
Poika Esko kilpaili aktiivisesti 1980-luvulla osallistuen muun muassa Superbiken MM-sarjan muutamaan osakilpailuun.
Eskon poika Eeki jatkaa ajajauraansa Espanjan RR-sarjassa. Eeki kilpaili vuonna 2009 Saksan GP:ssä Sachsenringillä kertalisenssillä 125-kuutioisten luokassa. Kisa päättyi keskeytykseen kaatumisen takia.