Honda ei hätäile kuskivalintansa kanssa: ”Dani Pedrosa olisi yhä hyvä vaihtoehto”

Hondalla pohditaan yhä, josko Dani Pedrosalle tarjotaan jatkosopimusta, mutta hänen on annettava parempia näyttöjä. Pedrosa on ollut alkukaudesta kahdesti seitsemäs ja keskeyttänyt kerran. Ero tallikaveriin on ollut valtava.

32-vuotias espanjalainen on ajanut Repsol Hondalla kaudesta 2006 ja voittanut joka vuosi vähintään yhden kilpailun. Hän haluaisi jatkaa Hondalla. Se onkin mahdollista, sillä vaihtoehdot alkavat olla melko vähissä, kun Johann Zarco menee KTM:lle. Andrea Dovizioson tilanne Ducatilla on mielenkiintoinen, osapuolet ovat kaukana yhteisymmärryksestä jatkosopimuksen suhteen.

”Danin pitäminen on meille erinomainen vaihtoehto. Haluamme parhaan vaihtoehdon toiseksi kuljettajaksi ja hän on erittäin hyvä sellainen. Juuri siksi olemme tehneet hänen kanssaan yhteistyötä jo pitkään”, Puig sanoo.

Honda ei kuitenkaan hätäile päätöksensä kanssa.

”Lopullisen päätöksen teemme kuitenkin vasta parin seuraavan kilpailun jälkeen, haluamme tarkastella tilannetta rauhassa. Haluan tehdä selväksi, että emme ole neuvotelleet vielä yhdenkään kuljettajan kanssa. On tärkeää tehdä tarkat analyysit siitä, millaisia vaihtoehtoja meillä on ja kuinka kuljettajat ajavat seuraavat kilpailut.”
 

Uusin numero