Lauantaina Kytönen menetti hieman liikaa aikaa kahdella ensimmäisellä endurotestillä, mutta oli päivän kolmonen hiuksen hienosti häviten toisen sijan vain 0,22 sekunnin erolla. Sunnuntaina Kytönen aloitti vahvasti johtaen kilpailua aina viimeiselle endurotestille asti, kunnes lauantain voittaja italialainen Claudio Spanu tuli suomalaisnuorukaisen ohi. Päivän lopputuloksissa Kytönen oli toinen ja samalla sijalla jatkaa myös EM-sarjassa.
Junior E1-luokassa Lari Jukola taisteli lauantaina hienosti itsensä tahmean alun jälkeen kolmanneksi. Sunnuntaina Jukola jatkoi siitä mihin lauantaina jäi taistellen hienosti koko päivän palkintokoroke sijoista, mutta Kytösen tapaan Jukola hävisi liikaa aikaa viimeisellä extreme testillä ja putosi lopputuloksissa neljänneksi. EM-sarjassa Jukola jatkaa kolmantena.
Lari Jukola suuntaa Romaniaan luokkansa kolmannelta sijalta. Kuva: Harri Leppälaakso
Kolmas Kytönen Motorsport Husqvarna -kuljettaja Hugo Svärd taisteli koko viikonlopun hieman vauhtinsa kanssa, mutta teki siitä huolimatta hyvän suorituksen ajaen lauantaina kahdeksanneksi ja sunnuntaina seitsemänneksi.
– Lauantaina eka kierros oli huono ja siinä jäinkin liikaa. Toisesta kierroksesta asti ajo kulki ja loppuun asti rutistin, mutta kolmanneksi jäätiin. Sunnuntai oli hyvä päivä kokonaisuudessaan. Voitosta oli tiukkaa vääntöä, mutta endurotestillä otin turpaan sen verran, että jouduin tyytymään toiseen sijaan. Kiitos koko huoltoporukalle ja kaikille yhteistyökumppaneille, Kytönen summasi viikonlopun.
– Lauantaina aamupäivästä ajo oli tahmeaa eikä luonnistunut, mutta puolen välin paikkeilla sain ajosta kiinni ja pystyin puristamaan viimeisellä pätkällä itseni vielä oman luokan kolmoseksi. Sunnuntai meni ongelmitta ja ajo oli ihan hyvää. Vauhtia olisi vaan tarvinnut vähän lisää. Kokonaisuutena viikonloppu oli todella hyvä, Lari Jukola kertasi.
– Lauantai päivään en ole ihan tyytyväinen, kun paras vauhti uupui ja kahdet lipat enduro testillä.
“Sunnuntai sujui hyvin, mutta vauhti ei vaan ollut tarpeeksi hyvä”, kertaili Hugo Svärd. Kuva: Harri Leppälaakso
. En kaatunut kertaakaan ja sujui muuten ilman ongelmia, Hugo Svärd kertoi.
Enduron EM-sarja jatkuu reilun kuukauden päästä Romaniassa.
Tulokset lauantai:
Junior U21:
1. Claudio Spanu
2. Nathan Bererd +00:30,68
3. Roni Kytönen +00:30,90
8. Hugo Svärd +01:49,52
Junior E1:
1. Thomas Dubost
2. Pontus Skog +01:19,65
3. Lari Jukola +01:30,41
Tulokset sunnuntai:
Junior U21:
1. Claudio Spanu
2. Roni Kytönen +00:10,13
3. Manolo Morettini +00:32,65
7. Hugo Svärd +01:38,71
Junior E1:
1. Thomas Dubost
2. John Salomonsson +01:09,47
3. Pontus Skog +01:10,50
4. Lari Jukola +01:20,75
Teksti: Kytönen Motorsport