Toki ajettu on vasta kaksi kaikkiaan 19 kilpailusta, mutta Crutchlow on tehnyt vakuuttavaa jälkeä. Toistaiseksi britin paras kausi oli 2013 Yamaha Tech 3:lla, kun hän oli viides.
”Toistaiseksi kaikki hyvin, koska olen kärkipaikalla. Onhan siitä aikaa, kun satelliittitiimin kuski on sarjaa johtanut, en edes muista, koska niin oli. On annettava iso tunnustus LCR Hondan tiimille sekä myös Hondalle, he ovat antaneet minulle loistavan kokonaispaketin ja tukeneet muutenkin hienosti”, Crutchlow sanoo.
Edellinen MM-sarjaa johtanut britti oli Barry Sheene 39 vuotta sitten.
”Tämä on outo tunne ja tilanne koska olen odottanutkin voittoja ja palkintopallisijoituksia tällä kaudella. Meillä oli hyvä vauhti testeissä koko talven, niin myös molemmissa kilpailuissa. Sanoin jo ennen kauden alkua, että kymmenellä kaverilla on tänä vuonna mahdollisuus olla podiumilla ja alkukausi viittaa vahvasti siihen.”
Crutchlow vihjaa, että vieläkin parempaa saattaa olla luvassa.
”Honda on jo nyt tehnyt upeaa työtä, mutta uskon, että parantamisen varaakin on vielä. Argentiinassa minulla oli ongelmia lukkiutuvan eturenkaan kanssa, siihen on löydyttävä ratkaisu.”
Kun Gibernau johti kaudella 2004, hän sijoittui lopulta MM-sarjan kakkoseksi Valentino Rossin jälkeen. Myös hän otti MM-johdon toisessa kilpailussa ja piti sitä aina kuudenteen osakilpailuun asti.
MotoGP:n seuraava MM-taistelu käydään viikon kuluttua Yhdysvaltain Austinissa.