Suomea sarjassa edustaa Varkaus Racing Team. Mallia sarjalla on otettu Puolasta, jossa ajetaan Puolan eteläisten kerhojen sekä Tšekin ja Slovakian toimesta Speedway Friendship Cup.
Baltian Cupin kuljettajat kilpailevat pariajossa. Sääntöjen mukaan vähintään kolme kuljettajaa on nimettävä joukkueeseen. On suositeltavaa, että kaksi on 16-21-vuotiaita, poikkeustapauksissa joukkueessa voi olla mukana myös kaksi kansallisen tason senior-kuljettaja.
Baltic Cupin formaatti on erittäin mielenkiintoinen. Kilpailut tullaan ajamaan aina kahtena peräkkäisenä päivänä samalla radalla ja paikkakunnalla, koska sarja halutaan pitää kustannustehokkaana ja edullisena siihen osallistuville. Mukaan on tullut joukkueita kaupungeista, joissa ei ole ollut speedway-joukkuetta moneen vuoteen. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan mukana on myös joukkue Virosta, J & U Speedway Racing Team Kohtla-Nõmme. Speedway palaa myös Pietariin Neva Speedway-klubin muodossa. Myös Latviasta tulee kaksi joukkuetta, Daugavpils Junior Latgalen ja Auseklis-klubilta Riikasta lähtevät kuljettaja kilpailevat sarjassa. Ukrainan edustajana sarjassa on Equal Speedway.
Työtä aikataulujen ja järjestelyjen kanssa Baltic Cupin sarjaan tehdään koko ajan, tarkoituksena on saada nuorille kuljettajille kilpailuja, ja sitä kautta kokemusta ja ponnahduslautaa lajissa eteenpäin menemisessä. Varkauden Racing Teamin puheenjohtaja Sakari Häyrinen kommentoi tulevaa sarjaa seuraavasti:
– Olemme tehneet työtä Baltian sarjan perustamiseksi jo vuodesta 2016 alkaen, ja nyt näyttää jo hyvältä. Töitä tämä synnytysprosessi, on tosiaan vaatinut! Sarja on yksi osa VRT:n Junior Academy ohjelmaa, jolla takaamme harrastusmahdollisuuksia Suomen nouseville junioreille, niin oman seuran kasvateille kuin muillekin. Baltic Cup -sarjan pääasiallinen tarkoitus on luoda kansainvälisiä kilpailumahdollisuuksia nuorille ja tuoda niin sanotusti maailma vähän lähemmäksi.
– Olemme päättäneen sarjan hallituksen kanssa, että sarjan päätarkoitus on tuottaa kuljettajia sekä osallistuvien maiden seurajoukkueisiin että maajoukkueisiin. Sarjan säännöt on tehty erittäin joustaviksi niin, että ne antavat kaikille joukkueille mahdollisuuksia tuoda kuljettajia sarjaan mahdollisuuksiensa mukaan. VRT:n joukkueessa tai ehkä useammassakin tulee tällä kaudella ajamaan Nicce Säyriön lisäksi ainakin Toni Hyyryläinen, Antti ja Niilo Vuolas, ja mukaan pääsevät kaikki halukkaat nuoret kuljettajat. Näen sarjassa suuren potentiaalin lajin kehittämisessä naapurivaltioiden kanssa, etenkin Venäjällä, kun vain saamme lajin siellä uuteen nousuun, Häyrinen iloitsee.
Varkaus Racing Teamilla on siis tulossa todella vilkas kesäkausi, junior academy jatkaa omaa toimintaansa täydellä vauhdilla laajentaen yhteistyötä ainakin Viron, Latvian ja Ruotsin suuntaan, unohtamatta kesän kovinta koitosta, nuorten U19-kuljettajien EM-finaalia Varkaudessa 11.8.2018.