Valon sammuessa Open-luokan hole shotin vei Joonas Markkanen, perässään Ihalainen ja Tainio. Kärkikolmikko lähti ajamaan omaa ajoaan vetäen kaulaa muihin heti. Toisella kierroksella taistelu pari Markkanen/Ihalainen jätti Tainiota jälkeen. Asfaltilla Markkanen otti hajurakoa, mutta hiekalla Ihalainen kuroi kiinni. Siitä huolimatta Markkanen kasvatti eroa ja samalla Tainio jäi kärkikaksikosta. Tainion ero neljäntenä ajavaan Larkalaan oli sen verran reilu, että vähemmälläkin puristamisella pääsisi podiumille. Erot molemmissa väleissä olivat 20 sekunnin luokkaa. Erän puoliväliin Markkanen oli kasvattanut eron jo seitsemän sekunnin luokkaan, joten Ihalaisen piti löytää tiukemmat linjat Saarlammin todella syheröisellä radalla tai Markkasen piti väsyä totaalisesti, jotta johtopaikka vaihtaisi kuskia. Ruutulipulle saavuttiin tutussa järjestyksessä, ensimmäisenä Markkanen tyylikkäästi keulien, toisena Ihalainen ja kolmantena Tainio.
S1-luokan valon sammuessa Saarlammin fysiikkaa vaativalla radalla kärkeen hyppäsi harjoitusten ja aika-ajojen tapaan Åstedt. Perään Salstola ja Pals. Kolmikko lähti heti ajamaan tosissaan ja veti kaulaa pääryhmään. Kymmenennellä kierroksella Åstedt lensi lähtösuoran päässä nurin, jolloin kärkeen ampaisi Salstola ja perään Pals. Mies kuitenkin sai pelit pystyyn nopeasti ja pääsi jatkamaan kolmantena. Kolme kierrosta myöhemmin Palsilla meni jarru pitkäksi ja Åstedt pääsi kuittaamaan kakkossijan. Salstola sai vedettyä itselleen niin kovan keulan, että pystyi ajamaan maaliin ensimmäisenä keulien ja taakseen katselematta. Ruutulipulle toisena keulitteli Åstedt ja kolmanneksi sijoittui Pals.
Openin toiseen erään lähdettiin taas Markkasen johdolla. Toiseksi tällä kertaa ehätti Tainio ja Ihalainen Tainion perään. Teknisempi rata vaikuttaisi olevan Markkasen mieleen. Mies veti kaulaa Tainioon, joka joutui taistelemaan pitääkseen Ihalaisen takana. Neljännellä kierroksella Ihalaisen pyörä teki lakon ja kolmanneksi nousi Larkala. Ero kärkeen oli jo 30 sekunnin luokkaa, joka tekee Saarlammin radalla puolisen kierrosta. Nyt oltiin motosportin ytimessä! Erän puoliväliin päästäessä Markkanen oli tehnyt sen verran kaulaa, että pään pysyessä kylmänä ja pyörän pystyssä, täydet pisteet lähtisivät Varkauteen. Mies kesti ja otti komeiden keulatuuletusten kanssa päivän ylivoimaisella voitolla maksimipisteet. Toiseksi ajoi Tainio ja kolmanneksi Larkala.
Openin totaalin vei siis Varkaus Racing Teamin Joonas Markkanen puhtaalla pelillä, toiseksi sijoittui kerhokaveri Janne Tainio ja kolmannelle paikalle podiumille nousi Heinolan Moottorikerhon Jukka Larkala.
S1-luokan toinen lähtö oli toisinto ensimmäisestä. Valon sammuessa kärkeen Åstedt ja perään Salstola ja Pals. Kaulaa alkoi syntyä loppuryhmään heti. Åstedt painoi karkuun kuin aikanaan karkkipäivänä koulun pihalla. Puolivälin paikkeilla Pals alkoi pudota iskuasemista. Åstedtin ja Salstolan välillä oli matkaa, muttei niin paljoa, että voisi huilia tai tehdä virheitä. Toinen erä oli ensimmäistä viihdyttävämpi. Taistelupareja oli joka sijoille. Kukaan ei voinut vain ajella, jos ei halunnut tulla ohitetuksi. Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen sai kääntää kahvaa tosissaan Tampereen Motocrossin Antti Soitialan hiillostaessa taistelussa viidennestä sijasta. Katsojat saivat tosissaan nauttia upeasta moottoriurheilutaistoista. Ruutulipulle saavuttiin samassa järjestyksessä kuin valolta lähdettiin, eli Åstedt, Salstola ja Pals.
Päivän totaali S1-luokan osalta: Voittoon 2-1 sijoilla Hyvinkään Moottorikerhon Ari Åstedt, Toiseksi 1-2 sijoilla Kouvolan MC:n savustaja Sami Salstola ja kolmanneksi Türi AMK:n Patrick Pals.