HONDA MSX 125

Tukholman mp-messuilla MSX 125:n ympärillä vilisi. Joukossa ei ollu pelkästään 16-vuotiaita, vaan ensisijaisesti harmaapäisiä äijiä, jotka muistelivat kultaista nuoruuttaan. Väkijoukosta saattoi kuulla ”minulla oli aikanaan Honda Monkey” tai ”Dax oli niin upea”.
Honda kuvailee MSX:ää kompaktiksi, helpoksi ja käytännölliseksi malliksi, jonka on tarkoitus houkutella sekä nuoria että vanhempia kuljettajia laajalla käyttöalueellaan. Ei myöskään ole yllättävää, että MSX 125 muistuttaa edeltäjiään, 50-kuutioista Monkeyta ja 70-kuutioista Daxia.

MSX on kompakti malli, mutta allekirjoittaneen 183-senttinen varsi taipuu siihen täysin ongelmitta. Kuljettajan paikalta pyörä vaikuttaa positiivisella tavalla todellista suuremmalta ja hallintalaitteet ovat miehisiä sekä kokonsa että käytettävyytensä osalta.
Moottori käynnistyy rauhallisesti puksuttaen. Samaa konetta käytetään Wave 125 -skootterissa, ja miljoona valmistettua yksilöä kertoo siitä, että lastentaudit ovat varmasti karsiutuneet. Kaasuvaste on kiltti ja moottori tuntuu melko pirteältä alhaisesta viritysasteesta huolimatta.
Neliportainen vaihteisto ja vaijerikäyttöinen märkäkytkin toimivat kevyesti, mikä oikeastaan pätee pyörään myös kokonaisuutena. Matala 102 kilon paino tekee pienestä Hondasta ketterän, ja pienet levyjarrut edessä ja takana ovat tasapainossa sekä tehon että painon kanssa.
Ajo-ominaisuuksien osalta MSX yllättää pehmeydellään. Sekä etu- että takajousitus voisivat olla hieman jämäkämmätkin, mutta alusta selviää sellaisenaan mainiosti reippaasta vauhdista mikroautoradalla, missä esittely järjestettiin. Akseliväli on vain 1 204 millimetriä, mutta pyörä on yllättävän vakaa 12-tuumaisista vanteista huolimatta.
MSX:n sijoittaminen ”tavallisten” moottoripyörien luokkaan ei ole erityisen reilua, sillä pyörä on pikemminkin skootterin hauska korvike, leikkikalu mökkiteille tai matkailuautoreissulle mukaan otettava apuväline. Hintalappu on inhimillinen ja käyttökustannukset lähes olemattomat. Honda ilmoittaa kulutuksen olevan 1,5 litraa satasella.
Allekirjoittaneen osalta MSX:n puhuttelevin ominaisuus ei kuitenkaan ole mallin taloudellisuus. Etenkin Japanista saatavien lisävarusteiden tarjonta räjähtänee millä hetkellä hyvänsä, ja omaan talliin tulisikin Over-alustalla ja hiilikuituvanteilla varustettu MSX.  

Teksti: Magnus Wallner Kuvat: Rolf Mälberg, Honda
 

Uusin numero