Kytönen Motorsportilla hyviä tuloksia Orimattilan SM-motocrosseista

SM-kisapäivä alkoi mallikkaasti kun MX2-luokan kuljettajat taistelivat aamun aika-ajoissa luokkansa kärkisijoista. Jere Haavisto oli nopein, Juuso Matikainen kakkonen ja Roni Kytönen kolmas. Mauno Hermunen kaatui rajusti MX1-luokan aika-ajoissa, mutta pystyi kuitenkin osallistumaan molempiin kisaeriin. Aika-ajojen kolhut kuitenkin veivät parhaan terän Maunon ajosta kisaerissä.

MX2-luokan päivä oli hyvä Juuso Matikaiselle, joka ajoi vahvalla suorituksella kokonaistulosten kakkoseksi eräsijoilla kaksi ja kolme. Roni Kytönen ajoi hyvän ensimmäisen erän ollen kolmas, mutta kakkoserä ei onnistunut samaan malliin ja MX2-luokan kokonaistuloksissa Roni jäi viidenneksi. Ronin ensimmäinen erä oli varsin onnistunut ja tiimikaverukset Matikainen ja Kytönen pääsivät ajamaan toisiaan vastaan kunnolla kilpaa.

MX2-luokassa päivän nopein kuljettaja oli Jere Haavisto, jonka voitokas päivä muuttui sääntörikkeen myötä kokonaistuoksissa luokan neljänteen sijaan.

MX1-luokassa Mauno Hermunen otti totuttuun tapaan ensimmäisen erän startin nimiinsä ja lähti viemään muuta joukkoa. Aamulla saadut kolhut kuitenkin vaikuttivat suoritukseen ja lopulta Mauno ajoi molemmissa erissä luokkansa kahdeksanneksi, joka oli Hermusen sijoitus myös MX1-luokan kokonaiskilpailussa.

Kilpailun täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/1291649

SM-Motocross kausi jatkuu 17.7. Karkkilassa.

Teksti: Kytönen Motorsport tiedotus
Kuvat: Jani Hovi

 

Uusin numero