Lähes 400 kuljettajaa cross countryn SM-osakilpailuun Jämsään

24MX SM Cross Country -sarjan toisen osakilpailun kilpailukeskus sijaitsee Jämsän Haaralankankaan motocrossrata-alueella, minkä ympäristöön on valmisteltu 10,5 kilometriä pitkä reitti. Suomen mestaruusluokkaan on ilmoittautunut 24 ajajaa, joista isäntäseura Jämsän Seudun Moottorikerhoa (JSMK) edustavat Mika Tamminen, Matias Savo, Marko Korhonen, Mika Barnes ja Roni Kytönen.

Sisu Auto CC SM -nimisessä kilpailussa ajetaan myös naisten sekä 40-vuotiaiden (V40) ja 50-vuotiaiden (V50) veteraanien Suomen Cup -sarjojen toiset osakilpailut. Enduroa ja motocrossia yhdistävän lajin kilpailussa on lisäksi mukana on kuusi kansallista luokkaa: nuoret, V60, classic, B, U20 ja harraste.

Kaikkiin luokkiin on starttaamassa yhteensä 399 kuljettajaa. Jämsän Seudun Moottorikerho on kilpailun suurin seura, ja sitä edustaa peräti 41 kuljettajaa.

– Ennakoimme mukaan lähtevän 350-400 kuskia, mikä on aikalailla maksimimäärä, minkä kanssa saamme kilpailun vietyä läpi alkuperäisessä suunnitelmassa ja ilman erityisjärjestelyjä. Olemme erittäin tyytyväisiä ilmoittautujamäärään, mikä on myös hieman enemmän kuin viime vuonna. Luvassa on huikea kisa, kilpailunjohtaja Jani Peitsoma kertoo.

– Muutimme reittiä jonkin verran tälle vuodelle ja otimme mukaan enemmän perinteistä suomienduroa. Suurin osa reitistä on edelleen hiekkapohjaista maastoa ja motocrossratakin on osittain mukana, mutta aiemmasta poiketen seassa on enemmän kivikkoista ja kallioistakin polkua.

Lähes kaikki
sarjakärjet mukana

SM-sarjaa johtaa enduron maailmanmestari, Tuusulan Moottorikerhon Eero Remes, joka ei kuitenkaan ole ilmoittautunut Jämsän-osakilpailuun. Mukana on sen sijaan SM-pisteissä toisena oleva Helsingin Moottorikerhon (HMK) Toni Eriksson. SM-sarjan kolmospaikan Eemil Pohjola on Erikssonin kanssa hallitseva Suomen mestari, mutta hän ei aja kotikilpailuaan. Pohjola keskittyy enduron junioriluokan MM-sarjaan, jossa on osakilpailuviikonloput viikko ennen ja jälkeen Jämsän cross countryn.

Niin ikään enduron junioriluokan MM-sarjassa kilpailevat HMK:n Henric Stigell ja Asikkalan Moottorikerhon Joni Kaivolainen ovat ilmoittautuneet mukaan. Myös Erikssonin ja Stigellin seuratoveri, muutaman vuoden takainen supermoton maailmanmestari ja jämsäläistä Kytönen Motorsport -tiimiä edustava Mauno Hermunen on listoilla.

Naisten Suomen Cupia johtaa Hyvinkään Moottorikerhon Hanna Mertsalmi ennen Vantaan Moottorikerhon Sanna Kärkkäistä ja Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvistiä. Kolmikko on Jämsään ilmoittautuneiden 28 naisajajan joukossa.

V40-luokan Suomen Cupin kärjen muodostavat Mäntän Seudun Moottorikerhon Marko Leponiemi, Tuusulan Moottorikerhon Sami Salonen ja Orimattilan Moottorikerhon Janne Leander. V50-luokan vastaava miehitys on Salpausselän Moottorikerhon (SsMK) Pekka Viljakainen, Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen ja SsMK:n Jouni Ferm. Ainoastaan Leander jättää kilpailun väliin, loukkaantumisen takia.

Kilpailuinfo

Kilpaileminen käynnistyy Jämsässä lauantaina kello 9:00, jolloin reitille starttaavat naiset, nuoret, 60-vuotiaat veteraanit (V60) ja classic-pyörien luokka. Kyseessä on yhden tunnin mittainen kilpailu seitsemän kilometriä pitkällä reitillä. Muut luokat ajavat kahden tunnin kilpailut 10,5 kilometrin reitillä.

Toinen startti on vuorossa kello 10:30, jolloin reitille suuntaavat 50-vuotiaat veteraanit (V50), alle 20-vuotiaat (U20) ja B-luokka.

Kolmas lähtö kello 13:15 sisältää Suomen mestaruusluokan (A), joka saa seurakseen 40-vuotiaat veteraanit (V40).

Päivä päättyy radan kunnostustauon jälkeen kello 16:30 käynnistyvään harraste-luokan lähtöön. Kyseessä on lajin luonteenomaisesti kilpailun suurin luokka, kun lähtölistalla on peräti 163 ajajan nimi.

Kilpailukeskus sijaitsee Haaralankankaan motocrossradalla, kuuden kilometrin päässä Jämsän keskustasta luoteeseen, Mänttä-Vilppulan suuntaan osoitteessa Haaralantie 135, Jämsä. Kilpailun lähtöpaikka sijaitsee motocrossradalla ja reitti kulkee isolta osalta kävelymatkan etäisyydellä kilpailukeskuksesta, joten kilpailun seuraaminen on helppoa.

Kilpailukeskuksessa on kioski, kuten on myös reitin varrella ”trial-kalliolla”, joka sijaitsee noin viiden minuutin kävelyn päässä. Reitti kiertelee myös vanhan taimitarhan ympäristössä Näätämäentien ja Synninlukontien välisellä alueella.

Kilpailun seuraaminen on yleisölle maksutonta.

* Sisu Auto CC SM / 24MX SM Cross Country
2/4-osakilpailu
Lauantai 9.7.2016
Haaralankankaan motocrossrata
Haaralantie 135, 42100 Jämsä
Jämsän Seudun Moottorikerho ry
www.j-smk.net
www.j-smk.net/tapahtumat/jamsa-cc-2016
Reittiesittely: https://youtu.be/qu056ILuAcw
Lisämääräys ja lähtöluettelo: http://kalkku.fi/kilpailut.php?id=747
Seurat & seuralyhenteet: www.kisat.moottoriliitto.fi/kerhohaku.php?page=12

* Aikataulu
Lähtö 1
– klo 09:00
– Naiset (Suomen Cup), nuoret, V60, classic
– ajoaika 1h
– ilmoittautuminen ja katsastus klo 07:00-08:30

Lähtö 2
– klo 10:30
– V50 (Suomen Cup), U20, B
– ajoaika 2h
– ilmoittautuminen ja katsastus klo 08:45-10:00

Lähtö 3
– klo 13:15
– A (SM), V40 (Suomen Cup)
– ajoaika 2h
– ilmoittautuminen ja katsastus klo 10:15-12:45

Lähtö 4
– klo 16:30
– harraste
– ajoaika 2h
– ilmoittautuminen ja katsastus klo 13:00-16:00

* 24MX SM Cross Country 2016
23.4.2016 Kangasalan MoKe / ISDE-tukiryhmä (Parolannummi)
9.7.2016 Jämsän Seudun MK (Jämsä)
6.8.2016 Mäntsälän ENS & Sipoon MK (Sipoo)
22.10.2016 Rauman Seudun MK (Säkylä)

Teksti ja kuva: Marko Vihriä

Uusin numero