SM-sarjaa johtaa kaksi osakilpailua voittanut Hämeen Moottorikerhon Timo Myöhänen ja tiukkaa vastusta antaa ensimmäisen osan voittaja Jyväskylän Moottoriurheilijoiden Jussi Haapanen.
SM:n lisäksi neljä
Cup-mestaruusluokkaa
Trial on harvinainen moottoriurheilulaji; vuosittain vain Eliitti-luokka kilpailee SM-arvosta, muissa luokissa kilpaillaan ns. Cup-mestaruudesta.
Perinne on vanha vaikkakin siitä hieman livettiin parin vuoden ajan +40 luokan osalta. Nyt siis Suomen huippu-trialistit mittelevät toisiaan vastaan.
Nuoruus vastaan
ikääntyminen
Myöhäsen ja Haapasen keskinäinen tiukka mittelö on jatkunut jo viidettä-kuudetta vuotta. Nuoruus Timo ja Jussi, 47, ajavat molemmat todella taidokkaasti ja päivän voittajaa on todella vaikea veikata.
Myöhänen jo ilmoitti Tervakosken ensimmäisen osan jälkeen, mahdollisuus SM arvoon mennyt. Silloin hänellä oli vielä suunnitelmissa ajaa MM-osakilpailuja.
Nyt asiaan on tullut muutos ja jo viime viikonvaihteen Andorran kisa ja nyt tulevan viikonvaihteen kisa Ranskassa jäävät väliin. Myöhänen selvästi tähtää mestaruuteen.
Eliitti
Monen vuoden tauon jälkeen Eliitti-luokka on miesrunsain. Mukana kymmenen ajajaa ja mikä mukavinta järjestäjän MP-taidolle puolet kuskeista on oman kerhon poikia.
Voittokamppailu käytäneen noiden edellisten herrojen välillä, mutta sitten kisa tiukkenee jyväskyläläisten Karjalaisten veljesten ja Mika Kivelän, Ossi Jahnin, Henry Vierimaan, Leevi Lindqvistin ja Sami Kymäläisen osalta.
Pienenä erikoisuutena voidaan mainita, että Kymäläinen, 42, on vanhin ajaja, joka on siirtynyt Eliittiin.
A-luokka
Luokka on hieman ehkä aneeminen, mutta silti se on mahdollisuus hieman ikääntyneille ajajille osallistua haastaville jaksoille, nuorille askeleen lähemmäs Eliittiä.
Lari Seppälä ja Niko Nurmio edustavat tuota jälkimmäistä ja Mikko Mäkelä sitä edellistä.
B-luokka
Täälläkin vastakkain ”vanhuus” ja ”nuoruus”, mutta otetaan käsittelyyn Pekka Paavola.
Pekka oli Nuorten mestari 90-luvulla ja nyt tehnyt paluun lajiin.
+40
Täällä ”huru-ukko” luokassa on mukana vakio hurut.
Osoittaa vain hyvin kuinka monipuolinen laji trial on.
Super-Cup
Tarjoaa mahdollisuuden mukaan SM-kisaan.
Johtoherrana MP-taidon teini Mikko von Plato.
Kilpailunjohtajan sana
Kilpailunjohtaja Jukka Parkkonen:
– On hienoa olla tällaisen tapahtuman vetäjä. Tuntee tekevänsä lajin eteen positiivista. Jaksot ovat SM-tasoa, voivat olla vaikeita tai osaavalle jopa helppoja. Kisan jälkeen se nähdään. Lähtö ja maalipaikalla oleva stadionjakso on kokenut täydellisen muutoksen; nyt mennään kovaa ja korkealle. Kaikki muut jaksot ovat kävelymatkan päässä lähdöstä ja siis tuo 3×12 kierroksen stadion aivan kisakeskuksessa. Kisa alkaa kympiltä ja ajoaika on 5,5 tuntia. Aikaa voi myös viettää buffetissa. Ratkaisut tapahtuvat n. 14-15.30. Ja hei! Laita navigaattoriin osoitteeksi Båtvikintie 18 ja olet perillä. Tervetuloa, lopetti Parkkonen ja yllättäen lisäsi vielä:
– Ja kaikki katsominen on ilmaista.
Kuva ja teksti T.K.Kivinen