Lorenzo voitti dramaattisen Ranskan GP:n tyrmäävällä esityksellä

Viikolla 29 vuotta täyttänyt Lorenzo teki kauden viidennestä osakilpailusta voiton osalta tylsän. Tyrmäävän ylivoimainen Lorenzo järjesti mahtipontisen 10,654 sekunnin voittomarginaalin toiseksi sijoittuneeseen tallikaveriinsa Valentino Rossiin.

Podiumtrion täydensi Suzukin Maverick Vinales, joka jäi voittajasta 14,177 sekuntia. Podiumsijoitus oli Vinalesille ensimmäinen MotoGP-luokassa.

Välittömästi startista kärkeen ampaisseen Lorenzon täydellistä päivätyötä helpottivat myös lukuisat kaatumiset. Ensin Ducatin Andrea Iannone meni nutulleen kakkospaikalta, kun 28 kierroksen kisasta oli ajettu kuusi ensimmäistä.

Lisää draamaa oli luvassa vajaat 14 kierrosta ennen ruutulippua, kun kakkospaikasta Rossin kanssa kapinoineet Ducatin Andrea Dovizioso ja Hondan Marc Marquez kaatuivat täsmälleen samaan aikaan ja vieläpä samassa, eli kakkosmutkassa. Vastaavia tilanteita on nähty harvoin kuninkuusluokassa.

Marquez jatkoi sinnikkäästi matkaa, mutta 13. sijaa korkeammalle eväät eivät enää riittäneet. Tämä merkitsi samalla sitä, että Lorenzo nousi MM-johtoon ennen Hondan ässää, joka oli kivunnut podiumille kauden neljässä ensimmäisessä kisassa.

– Päätin pitää etumatkasta huolimatta kovaa vauhtia yllä koko ajan, enkä antanut keskittymisen herpaantua. Kun Marquez ja Dovizioso kaatuivat, minulla oli varaa laske hieman vauhtia. Kyllähän tämä oli mahtava voitto koko sarjankin kannalta, iloitsi Lorenzo.

Rossi myönsi, että kakkossija maistui hänelle tällä kertaa lähes voitolta.

– Vaikea kisa. Olin kolmannessa rivissä ja lähtöni oli huono. Menetin aikaa kisan alussa, mutta sain pian hyvän rytmin päälle. Jorge oli kuitenkin silloin jo aivan liian kaukana. Tosi hyvät 20 pistettä kuitenkin, myhäili Rossi.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Italian Mugellossa.

Uusin numero