”Veitsiä” MotoGP-pyöriin – eihän tässä ole enää mitään järkeä!

Hondan Dani Pedrosa on jyrissyt jo viikkoja siipien tuomasta turvallisuusriskistä ja nyt miehen mitta on täyttynyt tältä osin lopullisesti Le Mansissa ajettavan Ranskan GP:n yhteydessä.

– Teemme monilla osa-alueilla töitä turvallisuuden eteen ja sitten pyöriin pistetään tällaisia ”veitsiä”. Eihän siinä ole mitään järkeä, että töitä tehdään lujasti turvallisuuden parantamiseksi ja samalla sitä työtä tuhotaan tällä tavalla, tuhahtaa Pedrosa.

Pedrosankin pyörästä löytyvät siivet, mutta ne ovat kooltaan miltei olemattomia esimerkiksi Ducatilla ajoittain nähtäviin massiivisiin ”viikatteisiin”. Pedrosan Honda-tallikaveri Marc Marquez puolestaan avasi Ranskan GP-viikonlopun pyörällä, jonka etukatteiden molemmille puolille oli kiinnitetty kolme siipeä.

Ducati toi tai paremminkin palautti pitkän tauon jälkeen siivet kaksipyöräisten kuninkuusluokkaan reilu vuosi sitten.

Ducatin tallipäällikkö Gigi Dall’Igna puhuu edelleen siipien puolesta. Hänen mukaansa asiasta on nostettu aivan liian iso kohu.

– Ne eivät ole aiheuttaneet mitään onnettomuuksia. Kehitämme koko ajan pyörämme aerodynamiikkaa ja minun mielestäni muutamat muut tallit käyttävät keskustelua turvallisuusriskistä tekosyynä saadakseen sääntöjä muutettua, koska he eivät ole onnistuneet siipien osalta yhtä hyvin kuin me.

Kulisseissa käydään asian osalta neuvotteluja, mutta esimerkiksi MotoGP-sarjan turvallisuuskomissio ei ole ottanut ainakaan vielä virallista kantaa kuninkuusluokan pyörien siipiin.

Moto2-luokasta siivet kiellettiin välittömästi tämän kauden alussa. Moto3-luokassa ne ovat sallittuja kauden loppuun, mutta ei yhtään sen pitempään.
 

Uusin numero