Paalupaikan nappasi nimiinsä koko viikonvaihteen mainiossa vauhdissa ollut Jonas Folger, joka repi ennätysajallaan 0,367 sekunnin kaulan Zarcoon.
Folger saa eturiviin rinnalleen vielä harjoituksissa parhaasta vauhdista vastanneen Sam Lowesin ja Alex Rinsin.
Lowes hiillosti Folgeria 72 tuhannesosan päässä. Luokan suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuva Rins kävi kertaalleen kyljellään pystyen pitämään tästä huolimatta eron kärkeen 0,302 sekunnissa.
Zarcon kanssa kakkosriviin sunnuntaina klo 18.20 käynnistyvässä MM-avauksessa asettuvat Mika Kallion viime kauden tallikaveri Franco Morbidelli ja Moto3-luokan maailmanmestaruuden vuonna 2012 suomalaistallin riveissä saavuttanut Sandro Cortese.
Zarco oli tyytyväinen suoritukseensa.
– Aika-ajo sujui hyvin. Vauhti oli vahvaa ja tuntuma jälleen hyvä ajamiseen käytetyillä renkailla, ranskalainen viittasi kisan suuntaan.
– Minun on oltava nopea heti kisan alussa ja jatkaa sen jälkeen ajamista kylmäpäisesti. Tiimi on tehnyt taas hienoa työtä. Pyörä tuntuu koko ajan paremmalta ja vauhti nousee samalla sen myötä.