Almerian radalla ahkerasti harjoitteleva ja ensi kaudella MotoGP-luokkaan nykyisen Marc VDS-tiiminsä riveissä nouseva Rabat koki kohtalonsa maanantaina.
Rabat kaatui shikaanissa sillä seurauksella, että häneltä murtui värttinäluu vasemmasta kädestä. Rabatin käsi operoitiin välittömästi maanantaina Almeriassa.
– Pyörässä ilmeni jokin tekninen vika ja kaaduin aika rajusti. En tiedä, mikä kaatumisen aiheutti. Maanantai-iltana tehty leikkaus oli kuitenkin onnistunut ja olen enemmän kuin vakuuttunut siitä, että pystyn ajamaan ensi viikonvaihteena Japanissa.
Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy painottaa, että loukkaantuminen ei olisi voinut tulla pahempaan paikkaan.
– Meillä on nyt edessä kolme kisaviikonloppua peräkkäin. Titon loukkaantuminen ajoittui pahimpaan mahdolliseen ajankohtaan. Murtuma saattaa olla pieni, mutta hänellä ei jää aikaa toipumiseen ennen kuin palaamme takaisin Eurooppaan.
Himoharjoittelijaksi luonnehditulle Rabatille loukkaantuminen oli jo toinen tällä kaudella Almeriassa.
– Titolla on edessään raskaat kolme viikkoa, mutta kuten hän taannoin osoitti Sahcsenringilla, niin loukkaantuminen ei välttämättä vaikuta ainakaan massiivisesti tulostasoon. Se on kuitenkin selviö, että meidän pitää muuttaa jatkossa Titon harjoitusmetodeja, alleviivaa myös Rabatin henkilökohtaisena managerina toimiva Bartholemy.