Suomi B-finaalin yhdeksäs motocrossin MM-joukkuekilpailussa

Suomen olisi pitänyt voittaa B-finaali tarttuakseen viimeiseen oljenkorteen varsinaisen 20 joukkueen finaalipaikan suhteen. Valtteri Malin kuitenkin keskeytti eikä Miro Sihvosen 18:s ja Jere Haaviston 21:s sija riittänyt jatkopaikkaan.

– Joukkueemme ajoi B-finaalissa aikalailla lauantain karsinnan tapaan. Malin ajoi erittäin hyvin, kunnes kaatui. Sihvonen ja Haavisto ajoivat puolestaan värikkäiden vaiheiden jälkeen hyvällä yrityksellä maaliin saakka, Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen kertasi.

Sama suomalaiskolmikko suuntaa ensi viikonlopuksi Belgiaan, missä ajetaan junioreiden epävirallinen MM-maajoukkuekilpailu. Jos varsinainen MM-maajoukkuekilpailu oli nuorelle ensikertalaisjoukolle liian suuri pala purtavaksi, uskoo Konttinen Suomella olevan mahdollisuudet mitaliin, jopa kultaan Belgiassa. Suomi on kilpailussa mukana myös 85-kuutioisilla pyörillä ajettavien luokassa.

Ranska jatkoi sunnuntaina lähes lauantaisen karsinnan tapaisia otteitaan ajaen maailmanmestariksi kotiyleisönsä edessä. Yhdysvallat otti MM-hopeaa ja Belgia MM-pronssia.

Suomen ja Viron kansalaisuuden omaava Harri Kullas ajoi Viron maajoukkueen kanssa neljänneksi.

Tulokset:
1. Ranska, 14 pistettä
2. USA, 16p.
3. Belgia, 56p.

B-finaali:
1. Japani
…9. Suomi, 53p.
– Valtteri Malin, Jere Haavisto, Miro Sihvonen

Kaikki tulokset:
http://results.mxgp.com/mxgp/standings.aspx
 

Uusin numero