Turun Seudun Moottoriurheilijoiden (TSMU) isännöimässä kilpailussa ajettiin poikkeuksellisesti kahden kilpaerän sijaan kolme erää jokaisessa luokassa. Myös erien pituudet olivat poikkeuksellisia.
7-11-vuotiaiden kuljettajien, 65-kuutioisten pyörien MX65-luokassa voiton ajanut Kasimir Hindersson oli ykkönen kaikissa kolmessa erässä. Toiseksi ajoi Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen ja kolmanneksi Hyvinkään Moottorikerhon (HyMK) Elias Hämäläinen.
10-15-vuotiaiden ikäryhmän, 85- ja 150-kuutioisten pyörien kilpailussa poikkeuksellisesti kaikki kolme sarjaporrasta ajoivat samassa lähdössä MXC-luokassa, eli starttiviivalla nähtiin MXC/C-, MXC/B- ja MXC/A-luokkalaisia. Lisäksi muutama MX65-luokassa koko kauden ajanut kuljettaja lähti hakemaan tuntumaa jo ensi kauden kilpaluokkaansa ajaen 85-kuutioisilla MXC/C-tasolla.
MXC:n voittoon ajoi HyMK:n MXC/A-kuljettaja Miro Niemi ennen Kangasalan Moottorikerhon MXC/B-kuljettaja Kasper Kangasniemeä. Kolmas oli Helsingin Moottorikerhon Benjami Seppänen.
MX65-luokan MX-liigamestaruuden vienyt HyMK:n Sampo Rainio ajoi ensimmäisessä MXC-kilpailussaan neljänneksi. MX65-luokan MX-liigahopeamitalisti TSMU:n Miro Varjonen oli toisessa MXC-kilpailussaan kymmenes ja MX-liigan pronssipoika Karkkilan Moottorikerhon Kaapo Kalatie 20.
Isojen pyörien luokista aikuisharrastajien MXB-luokassa Toni Paakkinen vei kaikki erät, joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Vantaan Moottorikerhon Toni Nieminen oli toinen ennen Forssan Moottoriseuran Toni Nordmania.
Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokassa tuore Suomen Cup -mestari JaMoKe/UA:n Joel Latvala pokkasi ykköspalkinnon. HyMK:n Joona Tontti oli kolmas ja kaksi erävoittoa ajanut, mutta kakkoserässä kaatunut VMK:n Nico Nordblom kolmas.
TSMU:n omista kuljettajista luokkakohtaisesti parhaiten ajoivat MX65-luokassa 12:ksi sijoittunut Paavo Koivisto, MXC:ssä viidenneksi ajanut Lauri Kronström, MXB:ssä seitsemänneksi vetänyt Jari Virtanen ja MXJ:ssä kymmenennen tilan ottanut Adam Holm.
Kilpailuviikonloppu jatkuu sunnuntaina samalla radalla, kun Laitilan Krouvinummella kurvaillaan epävirallinen joukkuekilpailu lasten MX65-luokassa sekä yli 35-vuotiaissa veteraaneissa. Kilpaileminen käynnistyy kello 12.00 ja tapahtumaan on vapaapääsy.
MX65:
1. Kasimir Hindersson, 75 pistettä
2. Hermanni Koskinen, 56p.
3. Elias Hämäläinen, 49p.
4. Heikki Vähäpesola, 48p.
5. Joona Rönkkö, 47p.
MXC:
1. Miro Niemi, 69p.
2. Kasper Kangasniemi, 58p.
3. Benjami Seppänen, 53p.
4. Sampo Rainio, 52p.
5. Lauri Kronström, 48p.
MXB:
1. Toni Paakkinen, 75p.
2. Toni Nieminen, 60p.
3. Toni Nordman, 54p.
4. Luukas Vento, 50p.
5. Tommi Laine, 48p.
MXJ:
1. Joel Latvala, 69p.
2. Joona Tontti, 62p.
3. Nico Nordblom, 60p.
4. Markus Adamsson, 49p.
5. Robin Ulvinen, 45p.
Kaikki tulokset:
mylaps.com/en/events/1207816