Mäkisen urakka käynnistyi Albacetessa onnistuneesti heti perjantain harjoituksissa.
– Aiemmista testeistä jääneillä käytetyillä renkailla lähdettiin liikkeelle ja päästiin päivän aikana myös testaamaan uuden renkaan pitoa. Viikonlopulle Michelininillä oli tarjolla kaksi eri seosta niin taakse kuin eteenkin. Päivä sujui ongelmitta ja sain ajettua reilusti kierroksia. Ajat olivat edellisviikon testien tasolla ja siitä oli kiva jatkaa lauantain aika-ajoihin, kertoo Mäkinen tiedotteessaan.
Ensimmäiseen aika-ajoon lähdettiin lämpimässä kelissä. Mäkinen ajoi ensimmäisen aika-ajon kovalla eturenkaalla ja medium takarenkaalla saadakseen tietoa renkaiden kestävyydestä sunnuntain kisaeriä silmälläpitäen.
– Hyvin tuntuivat valitut renkaat pitävän ja kestävän. Sijoitus ensimmäisessä aika-ajossa oli 16, joka oli lievä pettymys, mutta ei muuta kuin katse eteenpäin ja toiseen aika-ajoon.
Toisen aika-ajon loppupuolikkaalla Mäkinen testasi myös pehmeällä takarenkaalla tehden samalla kestävyystestiä.
Mäkinen ajoi toisessa aika-ajossa sijalle 14 päätyen yhdistetyllä tuloslistalla 15:nneksi.
– Se oli juuri ja juuri tavoitteiden sisällä.
Kilpailupäivän aamu oli sateinen. Märällä radalla ajetussa warm up-sessiossa Mäkinen ajoi upeasti kirjauttamalla 8. parhaan kierrosajan.
– Ensimmäiseen kisaan lähdettäessä rata oli vielä osittain märkä ja starttiviivalle lähdettiin sadekelin renkailla. Lopullinen päätös rengasvalinnasta tehtiin sitten ruudukossa tutustumiskierroksen jälkeen. Lopullinen päätös oli, että sadekelin kumi eteen ja kuiva taakse, eli sekarengastus.
– Olihan siinä riskinsä, mutta sillä mentiin. Startti onnistui ja nousin neljä pykälää ensimmäisen kierroksen aikana. Kisan edetessä sadekelin renkaasta oli iso etu ja pikku hiljaa sain poimittua sijoituksia ajaen parhaimmillani kuudentena. Hieman kisan puolen välin jälkeen eturengas kuitenkin alkoi ”sulaa” radan kuivuessa ja ajat alkoivat huonontua. Muutama kaveri pääsi sitten ohi mutta tuloksena tähän mennessä paras sijoitus kymmenen sijan myötä. Vaikka rengasvalinta ehkä hieman epäonnistui, niin lopputulos oli kuitenkin loistava, myhäilee samalla yksityiskuljettajien luokan kuudennen sijan kuitannut Mäkinen.
Toiseen kisaan lähdettäessä rata oli kuivunut jo kokonaan.
– Jälleen hyvä startti ja sain napsittua muutaman kuskin ekan kierroksen aikana. Hyvää taistelua koko kisan ajan kolmen kuskin voimin. Kisaa käytiin sijasta 10, jota paikkaa pidin lähes puolet kisasta, mutta toiseksi viimeisellä kierroksella en enää pystynyt haastamaan ja kaverit menivät ohi. Maalissa olin siis sijalla 12, jolla kertyi jälleen mukavasti EM-pisteitä.
– Privaters-luokan sijoitus oli kahdeksas. Kokonaisuudessaan jälleen hyvin onnistunut viikonloppu ja nyt nähtiin, että tuo keskiryhmä on ihan haarukassa, painottaa Mäkinen.
Superbike-luokassa Mäkisen sarjasijoitus on nyt 13. Privaters-luokassa hän on kuudes.
Seuraava EM-kisaviikonloppu odottaa vuoroaan vajaan kuukauden kuluttua Navarran radalla Espanjassa. Mäkinen testaa kyseisellä radalla syyskuun aikana yhden päivän.