Hondan tehdastiimin italialainen päällikkö Livio Suppo vahvistaa, että Stonerille tarjottiin villin kortin mahdollisuutta.
– Mutta tämä asia oli esillä jo ennen keväällä ajettua Austinin GP:tä. Sen jälkeen siitä ei ole enää keskusteltu, toteaa Suppo.
Suppon mukaan ehdotuksen Stonerille esitti HRC:n kakkosmies Shuhei Nakamoto.
– On totta, että tarjosimme Stonerille mahdollisuutta villin kortin kisaan, jos hän vain niin haluaa. Kyseinen kisa olisi ollut Australian tai Japanin GP. Mahdollisesti jopa molemmat.
Stoner olisi halunnut kilpailla jo Austinissa silloin käsileukkauksen jäljiltä toipilaana olleen Dani Pedrosan tuuraajana. Honda kuitenkin torppasi Stonerin ehdotuksen ja vuoden 2012 jälkeen MotoGP-luokasta poistunut aussi veti siitä omat johtopääksensä.
Stoner piti kuitenkin lupauksensa ja lähti Hondan tehdastiimin riveissä Suzukassa heinäkuussa ajettuun Endurancen MM-sarjan osakilpailuun.
Kahdeksan tunnin legendaarinen kisa päättyi Stonerin osalta lyhyeen. Stoner kaatui ja teloi rajussa rytäkässä olkapäänsä ja jalkansa.
HRC otti tapahtuneen omaan piikkiinsä ja pahoitteli Stonerille pyörän teknistä vikaa.