Rossi: ”Typerintä olisi unohtaa Marquez mestaruustaistelusta”

MotoGP-luokan MM-sarjaa johtava Rossi haarukoi himoikkaasti unelmaansa, eli upean uransa kymmenettä kiiltävintä antamatta kuitenkaan liiallisen hyvänolontunteen hiipiä puseroon.

Puolimatkan krouviinsa kurvailleesta kaudesta on jäljellä yhä yhdeksän osakilpailua, eikä Rossi suostu suinkaan pitämään tallikaveriaan Jorge Lorenzoa ainoana mestaruuden uhkaajanaan.

Lorenzo hiillostaa Rossia 13 pisteen päässä, mutta hallitsevaa mestaria, kesätauon alla Saksassa voittajaksi palannutta Marquezia ei sovi missään nimessä unohtaa tämän 65 pisteen takamatkasta huolimatta.

– Typerintä olisi unohtaa Marquez mestaruustaistelusta. Meillä ei ole varaa tehdä sellaista virhettä, että Marquez ei voisi vieläkin saavuttaa mestaruutta, painottaa Pesaron rantamaisemissa ystäviensä kanssa akkujaan lataava Rossi.

Rossi ei tyydy pelkkään
puolustustaisteluun

Elämänsä iskussa oleva Rossi on saavuttanut tällä kaudella kolme voittoa ja lunastanut siinä samalla tontin podiumilta.

Saksan GP:n perusteella ongelmat selättäneen Marquezin plakkarista löytyy kaksi voittoa, eli seitsemän vähemmän kuin vastaavaan ajakonhtaan viime vuonna.

– Kieltämättä, Marc on nyt pisteissä melkolailla kaukana, mutta hän tulee olemaan jatkossa erittäin vahva. Uskon, että hän on sitä erityisesti heti seuraavissa kisoissa, eli Indianapolisissa, Brnossa ja Silverstonessa, sanoo Rossi.

Marquez julisti jo hyvissä ajoin ennen Saksan GP:tä, että hänellä ei ole enää mitään hävittävää. Vain voitot kelpaavat – vaikka sitten ripauksella ylimääräistä riskinottoa.

Rossi tietää ja tuntee, että hyökkäys tulee olemaan onnistuessaan äärimmäisen väkevä ja räiskyvä. Rossi ei aio kuitenkaan tyytyä pelkkään puolustustaisteluun.

– Kauden jälkimmäisestä puoliskosta kehkeytyy hurja taistelu. Mutta myös minulla on jäljellä sellaisia ratoja, joissa olen erittäin kilpailukykyinen ja joissa voin taistella voitoista, muistuttaa Rossi tarjoillen samalla paineita Lorenzon ja Marquezin suuntaan.

Rossi ei yleensä menneitä muistele, mutta tässä tilanteessa sillekin on sijansa.

– Ajoin viime vuonna tosi vahvan kauden toisen puoliskon ja tunnen olevani tänä vuonna vieläkin paremmassa terässä.

MotoGP-sarjan kesätauko umpeutuu kahden viikon kuluttua Indianapolisin radalla USA:ssa.

Uusin numero