Kallion loistava startti hukkaan – Moto2-luokan kisa keskeytettiin

Moto2-luokka ei ollut ehtinyt tehdä matkaa kuin vajaan kierroksen, kun kisa keskeytettiin punaisin lipuin.

Mika Kallio oli ehtinyt tehdä siinä vaiheessa ruudusta 15 upean nousun yhdeksänneksi.

Kisan keskeyttäminen johtui avausmutkan kolaroinnista, jonka seurauksena Luis Salom kaatui. Salomin pyörä syttyi sen jälkeen tuleen radan turva-alueella.

Rytäkässä oli kuitenkin jäänyt romun lisäksi radalle siksi paljon öljyä, että kilpailun johto päätti – aivan oiken – keskeyttää kilvanajon.

Moto2-luokan uusintastartti käynnistyy klo 13.47.

Kilpailu oli määrä ajaa 24 kierroksen mittaisena. Se typistyy uusintastartissa kahdeksalla kierroksella.
 

Uusin numero