Katkennut sormi ei enää vaivannut Virtasen menoa SM-crossissa

Aamun aika-ajo antoi suuntaa päivän kilpailujen kululle. Hanna Mertsalmi ajoi pohjat ja Ria oli aika-ajojen toinen.

Ensimmäisessä erässä Virtanen otti suvereenisti lähdön ja ajoi puolet erästä ensimmäisenä.

Huonomman lähdön saanut Mertsalmi teki kuitenkin kovaa nousua ja muutaman kierroksen pommittamisen jälkeen pääsi Virtasesta ohi ajovirheen seurauksena. Maalissa järjestys siis aika-ajojen mukainen.

Toinen erä lähti samalla sävelellä liikkeelle ja Virtanen vei jälleen joukkoa. Mertsalmi pääsi ohitse vasta kolmanneksi viimeisellä kierroksella.

Vaikka Virtasen ajo olikin rentoa johtopaikalla, niin hän ei kuitenkaan pystynyt vielä vastaamaan Mertsalmen vauhtiin tässä kilpailussa.

Kolmannet sijat taas menivät ristiin, kun sekä aika-ajon että eräkolmosten paikat vaihtelivat muiden kilpakumppaneiden kesken.

Hyvinkään loukkaantumisen takia Virtanen putosi Liiga-tuloksissa reilusti alaspäin.

Porin osakilpailujen jälkeen hän nousi kuudenneksi ja Iisalmen kisan jälkeen neljanneksi.

Kaudella on vielä jäljellä neljä kilpailua, eli Rovaniemi, Oulu, Imatra ja Vantaa.

Puolet kilpailuista on ajettu, joten nousulle Liigatuloksissa on vielä mahdollisuuksia.

Tämän hetken kärki: Hanna Mertsalmi 188 p., Anu Nummela 135 p., Jutta Lukkari 135 p. ja Ria Virtanen 129 p.
 

Uusin numero