Roni Nikander poimi täyden pistepotin Vantaan SM-endurosta

Vantaan moottorikerho oli rakentanut jälleen hienon kilpailun pääkaupunkiseudulle. Kilpailu sisälsi kolme maastokoetta ja väliin oli saatu myös hyvät ja haastavat maastosiirtymät.

Nikanderin osalta lauantain kilpailu alkoi tiukalla taistelulla Marko Tarkkalan kanssa. Tarkkala johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Nikander nosti hieman vauhtia seuraavalla kierroksella ja nousi luokkajohtoon. Tarkkalalla ilmeni vaikeuksia toisen kierroksen lopussa pyörän tekniikan kanssa ja lopulta hän joutui keskeyttämään kilpailun.

Nikander jatkoi varmaa ajoa loppu päivän voittaen luokkansa noin kolmella minuutilla ennen Jiri Leinoa. Yleiskilpailussa Nikander sijoittui toiseksi Eero Remeksen jälkeen.

Sunnuntain kilpailuaamu valkeni sateisena ja reitti oli muuttunut todella liukkaaksi ja haasteelliseksi.

Nikander ajoi kuitenkin koko päivän vahvasti ja viimeisteli luokkapohjat jokaiselle maastokokeelle.

– Kaatumisia tuli päivälle muutamia jotka hidastivat menoa. Kaksitahtisella oli myös vaikea saada pitoa pelloilla ja kivikoissa, joka myös söi hieman aikaa maastokokeilla. Sunnuntaina tuli yleiskilpailun kolmas sija Remeksen ja Antti Hellstenin jälkeen, kertoi Nikander.

– Viikonlopun täysi pistepotti oli kuitenkin hyvä saavutus, kun Italian EM-kisassa loukkaantunut polvi oli pakottanut pitämään kuukauden tauon harjoituksissa. Kalusto pelasi jälleen loistavasti koko viikonlopun rasitukset, jatkoi Nikander.
 

Uusin numero