27 joulukuun, 2024
Pekka Päivärinta on ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan viisinkertainen maailmanmestari, joka on saavuttanut lisäksi neljä MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin.
SAAVUTUKSET
MM-kulta 2008, 2010, 2011, 2013, 2016
MM-hopea 2006, 2007, 2009, 2017
MM-pronssi 2015
Suomen mestari 1994, 1998, 1999, 2003
Kun Pekka Päivärinta syntyi vuonna 1971 perheeseen, jonka isä Jorma oli menestynyt sivuvaunukuski, oli pojan kohtalo sinetöity. Hän seurasi kolme Suomen mestaruutta saavuttaneen isänsä kilpailuja hyvin tarkasti ja pääsi tämän mukana kiertämään varikoita jo aivan pienenä. Pekka oli hetkessä myyty niin lajille kuin varikon ainutlaatuiselle ilmapiirillekin.
Kun Pekka kerran 4-vuotiaana pääsi jälleen isänsä mukaan kilpailupaikalle Turkuun, hän näki varikolla pienen Italjet-mopon. Päivän verran poika haaveili moposta, kunnes pääsi kokeilemaan sitä. Pekka oli aivan innoissaan mahdollisuudesta, mutta hän oli vähällä lentää naamalleen, koska polkupyörällä hankittu tasapaino ei ollutkaan vielä täysin kehittynyt. Kokemus oli kuitenkin niin hieno, että Pekka alkoi kinuta itselleen mopoa.
Kahden vuoden intensiivisen suostuttelun jälkeen hän sai vihdoin 6-vuotiaana oman mopon. Hetki oli ainutlaatuinen, sillä hän oli jo kauan auttanut isäänsä pyörän laitossa samalla uneksien siitä hetkestä, kun saisi itselleen ihka oman menopelin. Pekka pääsi ajamaan ensimmäisen kerran Helkama Raisu -mopollaan Herttoniemessä kotipihan tuntumassa. Hänen jalkansa eivät vielä yltäneet maahan, joten poika pyysi isäänsä pitämään mopon takaosasta kiinni. Ajettuaan jonkin matkaa Pekka huomasi, ettei hänen isänsä enää ollutkaan takana. Hän säikähti niin paljon, että mätkähti asfalttiin. Kommellus ei kauaa häntä harmittanut. Hän jatkoi ajamista ja otti mopon aina mukaansa kulkiessaan isänsä kanssa Suomen kilpailussa.
Pekan mielestä kodin asfalttipiha oli juuri sopiva mopolla harjoitteluun. Ja sitä hän todella teki. Joka ikinen ilta muiden keskittyessä läksyihin Pekka ajoi niin kauan kuin oli nukkumaanmenoaika. Vuodenajat vaihtuivat, mutta poika ei lähtenyt moponsa päältä mihinkään. Pian asfalttipiha oli mustanaan Pekan mopon renkaiden polttamasta kumista. Pojan ajotyyliä kuvaa hyvin se, että hänen moponsa renkaat olivat aina kuluneet kyljistä. Pekka lähti myös aina silloin tällöin kokeilemaan hiekalla ja metsissä ajoa. Ruhjeita tuli niin poikaan kuin mopoonkin, mutta mikään ei häirinnyt Pekan ajointoa. Hänellä ei ollut aikaa muille harrastuksille, moottoripyöräily oli hänelle kaikki kaikessa.
Ennen kuin Pekka sai 12-vuotiaana ensimmäisen virallisen kilpailulisenssinsä, oli mopolla ajettu jo tuhansia kilometrejä. Lisenssin myötä Pekka alkoi harrastaa motocrossia. Hän kilpaili myös minicrossissa Espoon Moottorikerhon väreissä ja siirtyi myöhemmin speedwayn pariin. Talvisin Pekka kilpaili jääradalla, jossa oli parhaimmillaan yhdeksäs yhdistetyssä A- ja B-luokassa. Poika nautti kaikista lajeista ja hän huomasi, että niistä jokaisesta oli hyötyä toiseen. Ympärivuotinen kilpaileminen piti lisäksi tuntumaa ja kuntoa yllä jatkuvasti.
15-vuotiaana Pekka lopetti koulunkäynnin, sillä se ei ollut koskaan juuri kiinnostanut nuorukaista hänen lukihäiriönsäkin takia. Koulun lopettamisen myötä Pekka alkoi kiinnostua enemmän tytöistä, eikä hänellä enää ollut aikaa keskittyä ajamiseen entiseen tapaan. Samoihin aikoihin hän alkoi käydä skootterillaan töissä Espoossa Yamahan maahantuojalla Arwidsonilla. Pian moottoripyörät alkoivat kiinnostaakin yhä enemmän ja Pekka alkoi suhtautua kilpailemisen tosissaan. Hän halusi menestyä suunnattomasti, sillä hän koki, että moottoripyöräily oli ainoa asia, jonka hän oikeasti osasi. Pekka alkoi harjoitella isänsä johdolla kolme kertaa viikossa.
Vuosien soolopyörillä kilpailemisen jälkeen 22-vuotias Pekka innostui kokeilemaan kulkua isänsä jalanjäljissä ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa. Pekka tiedosti, että soolopyörillä kilpaileminen olisi ollut se helpompi vaihtoehto, koska siihen ei tarvittu toista henkilöä eikä suurempaa kuljetuskalustoa, mutta hän ei vain voinut mitään palolle, joka hänen sisällään oli sivuvaunupyöriä kohtaan. Ehkä se oli erikoinen runko, ehkä pyörän ainutlaatuinen tekniikka, ehkä rakkaat muistot, jotka Pekalle olivat jääneet hänen seuratessaan pikkupoikana idolinsa, oman isänsä kilpailuja. Pekka tiesi, että hänen tulevaisuutensa olisi sivuvaunuluokassa.
Alkutaival ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Pekan aloittaessa kilpailemisen 1990-luvulla, oli Suomen sivuvaunuluokassa varsin kova taso. Hän joutui nöyrtymään monta kertaa ja tunnustamaan muut paremmikseen. Pekka huomasi, etteivät hänen fyysiset tai henkiset kykynsä vielä riittäneet Suomen kärkeen. Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan päätti taistella yhä ankarammin. Työ tuotti tulosta ja vuonna 1994, kahdenkymmenen ajovuoden jälkeen, mies saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Saavutus oli erittäin tärkeä hänelle, sillä hän oli tähdännyt korkeimmalle korokkeelle aivan lapsesta saakka. Huolimatta vuosikausien harjoittelusta, ajo oli oikeasti alkanut kulkea vasta nyt. Mikään ei enää pidätellyt Pekkaa ja hän uusi mestaruutensa vuosina 1998, 1999 ja 2003.
Neljän kotimaan kamaralla saavutetun mestaruuden siivittämänä Pekka päätti vuonna 2004 kokeilla kilpailemista Euroopan mestaruussarjassa ruotsalainen Peter Wallin purkkiorjanaan. Kausi sujui varsin mallikkaasti ja miehet olivat loppupisteissä viidensiä. Hyvien kokemuksien myötä parivaljakko päätti siirtyä seuraavaksi kaudeksi MM-sarjaan. Debyyttikausi kovassa joukossa alkoi kohtuullisen hyvin. Palkintopallia miehet eivät vielä kolkutelleet, mutta pisteitä he keräsivät ihan mukavasti. Iso-Britannian ja Unkarin kautta sivuvaunusirkus siirtyi Saksaan, josta miehet nappasivat ensimmäisen palkintopallisijoituksen ylittäessään maalilinjan kolmantena. Jättipotti oli kuitenkin vasta tulossa. Kroatian osakilpailussa Pekka ja Peter olivat täysin ylivoimaisia, he veivät kilpailun nimiinsä kuitaten täydet MM-pisteet! Pekka pääsi soitattamaan Maamme-laulua jo heti ensimmäisellä MM-kaudellaan. Tunne hänen sisällään oli sanoinkuvaamattoman hieno. Suoritus oli todiste siitä, että Pekalla voisi olla mahdollisuudet päästä MM-mitaleille. Kuivalla kelillä hän jäi vielä muiden taakse, mutta märällä radalla suomalainen oli täysin ylivoimainen. Kauden loppupisteissä parivaljakko sijoittui neljänneksi.
Kauden 2006 puolivälissä Pekka ja hänen matkustajakseen siirtynyt Aki Aalto joutuivat onnettomuuteen, jossa Aalto loukkasi jalkansa. Hän joutui jättämään seuraavan kilpailun väliin. Pekka joutui etsimään itselleen pikaisesti uuden purkkiorjan ja soitti eri sivuvaunulajien matkustajana menestyneelle Timo Karttialalle. Timo, joka sattumoisin oli Pekan Jorma-isän purkkiorjana toimineen Kari Karttialan poika suostui lähtemään Pekan matkaan. Poikien isät olivat aikanaan ajaneet myös MM-pisteistä muutamassa osakilpailussa. Vuonna 1980 legendaarisessa Imatran MM-osakilpailussa miehet olivat sijoittuneet seitsemänsiksi Jock Taylorin ja Bengt Johanssonin viedessä voiton. Nyt oli poikien aika päihittää isänsä.
Ensimmäisenä vuorossa oli Assenin osakilpailu. Vaikka miehet eivät olleet koskaan ajaneet yhdessä, alkoi yhteistyö sujua heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Parivaljakko ajoi välittömästi joukon kovimman ajan. Itse kilpailussakin he menestyivät hienosti ja pääsivät nousemaan heti palkintokorokkeelle sijoituttuaan kolmansiksi Tero Mannisen ja Pekka Kuismasen viedessä voiton. Pekka oli tyytyväinen ja hieman jopa yllättynytkin hienosti alkaneesta yhteistyöstä. Miehillä ei ollut koko kauden aikana sen suurempia ongelmia ja he alkoivat vierailla palkintokorokkeella säännöllisesti. Vain kerran Saksassa he jäivät podiumin ulkopuolelle sijoituttuaan neljänsiksi. Kauden täysosumat osuivat Itävaltaan ja Ruotsiin, joissa he ylittivät maalilinjan ensimmäisinä. Kun parivaljakko oli alkukaudesta miettinyt kuinka pääsisivät palkintokorokkeelle, olivat ajatukset loppukautta kohti muuttuneet niin, että nyt he pohtivat kuinka he taktikoisivat itsensä voittoon. Kauden päätteeksi miehet toivat Suomeen ensimmäisen sivuvaunuluokan MM-mitalin, kun he sijoittuivat toiseksi brittiveljesten Tim ja Tristan Reevesin viedessä maailmanmestaruuden.
Menestys oli melkoinen yllätys miehille itselleen, sillä he olivat kilpailleet neljä vuotta vanhalla Englannista vuokratulla jo parhaat vuotensa nähneellä menopelillä. Nyt Pekka tiesi, että heillä voisi olla mahdollisuudet jopa mestaruuteen. Itseluottamusta vahvisti se, että hän oli jo keväällä Aallon kanssa rikkonut kaikki sivuvaunuluokan kierrosennätykset Suomessa ja Timokin oli osoittautunut kauden myötä hyvin taitavaksi kilpailijaksi. Niinpä menestyksen rohkaisemana mies hankki pankista lainan ja osti uuden LCR (Louis Christen Racing) -sivuvaunupyörän, jossa oli nelisylinterinen 999-kuutioinen moottori sekä alumiinista ja hiilikuidusta rakennettu runko, jota valmistettiin ainoastaan Sveitsissä. Lisäksi Pekka osti pyörään yhden varsinaisen ja yhden varalla toimineen Suzuki GSX-R 1000 -vakiomoottorin, jotka hän viritti kilpailukykyisiksi saaden niistä irti yli 200 hevosvoimaa ja yli 300 km/h huippunopeuden. Harrastuksen muuttuessa hetkessä liiketoiminnaksi sai kilpaileminen aivan uuden merkityksen. Niinpä kauden 2007 alkaessa miehillä oli vain yksi tavoite: voittaa maailmanmestaruus.
Heti kauden ensimmäisessä lähdössä Saksassa, miehet sijoittuivat toiseksi Reevesin maailmanmestariparin taakse. Ennen kauden toista osakilpailua suomalaisten vastustajat olivat saaneet Iso-Britannian rengastoimittajalta tiedon, että Pekka kuluttaisi renkaat loppuun jo kisan alkuvaiheessa, koska hän oli ajanut aika-ajoissa niin raa’asti, että rengas oli ollut käyttökelvoton jo viiden kierroksen jälkeen. Myös Pekka tiedosti, ettei hän voinut ajaa 32 kierrosta Brands Hatchin radalla samaan tyyliin. He sopivat Timon kanssa, että ajavat taktisesti hieman rauhallisemmin. Muut antoivat suomalaisten mennä alussa menojaan, koska he laskivat renkaiden kulumisen varaan. Kaksikko pääsi kuitenkin yllättämään kanssakilpailijansa, eikä kukaan pystynyt enää saavuttamaan heitä. Suomalaiset ylittivät maalilinjan ensimmäisinä!
Vuoden aikana miehet kehittyivät valtavasti ja he oppivat taktikoimaan. Enää tärkeintä ei ollut voittaa hinnalla millä hyvänsä, vaan he ajoivat pisteistä saavuttaen näin parhaimman lopputuloksen kokonaistilannetta silmällä pitäen. Myös pyörä osoittautui varsin toimivaksi. Pekka oli puolivahingossa saanut siitä kehitettyä niin hyvän ajaa, että vauhti nousi helposti. Kausi 2007 sujuikin suomalaisten hallinnassa. He rikkoivat aiempien maailmanmestareiden rataennätyksiä ja olivat koko ajan vahvempia kuin muut. Aluksi näytti siltä, että kukaan ei mahtaisi heille mitään, mutta Itävallan osakilpailussa raskas kausi alkoi tuntua väsymyksenä eikä sekään, että oli tuijottanut toisen naamaa jo niin kauan, auttanut. Kun vielä pyörän moottori hajosi kilpailun toisella kierroksella, haihtui miesten turvallinen pistejohto pian ilmaan.
Kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Kroatiassa miehet johtivat kilpailua viimeiselle kierrokselle saakka. Jyrkähkön alamäen 90-asteen mutkassa he kiitivät ajolinjaa pitkin peittäen samalla hieman Reevesiä, ettei tämä pääsisi ohi. Britti kuitenkin päätti ohittaa sisäreunaa pitkin ja osui jarruttamatta suoraan suomalaisten kylkeen. Molemmat parivaljakot pääsivät jatkamaan, mutta Pekka menetti hermonsa täydellisesti. Hän lähti tavoittelemaan edelle päässyttä Reevesiä ja pitkän suoran päässä ajoi suoraa miestä päin. Reeves pääsi jatkamaan, mutta suomalaiset suistuivat kaiteeseen ja joutuivat keskeyttämään. Miehet tekivät protestin ensimmäisestä kolarista ja Reevesin pisteet hylättiin. Myös Pekka ja Timo olisivat saaneet rangaistuksen, elleivät olisi keskeyttäneet. Molemmat parit jäivät kuitenkin ilman pisteitä ja suomalaisten MM-haaveet haihtuivat ilmaan. Itävallan ja Kroatian kisojen tapahtumat olivat kova isku päin kasvoja. Kauden päätteeksi saavutettu MM-hopea ei juuri jaksanut lämmittää.
Miehet pohtivat tulevaisuutta ja päättivät jatkaa yhdessä kilpailemista. Seuraavan kauden tavoite oli selvä: tuoda Suomeen ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan ensimmäinen maailmanmestaruus. Miehet harjoittelivat entistä enemmän niin fyysistä kuntoa kuin ajamistakin. He tekivät ajoharjoittelua yli 1 500 kilometriä pääasiassa Alastaron radalla.
Kausi alkoi upeasti, kun suomalaiset veivät nimiinsä heti ensimmäisen osakilpailun Iso-Britanniassa. Pian kuitenkin parivaljakko Tim Reeves ja Patrick Farrance alkoi ajaa kuivalla kelillä yli sekunnin suomalaisia nopeampia kierrosaikoja. Pekan oli tehtävä pyörään sellainen muutos, jolla he löisivät britit. Lopulta hän onnistuikin lukuisten muutosten jälkeen saamaan pyörästä nopeamman. Loppukausi sujui suunnitelmien mukaan ilman suurempia ongelmia tosin Reeves hengitti koko ajan niskaan ja taistelut olivat erittäin tiukkoja.
Suomalaiset olivat päättäväisiä. He halusivat saavuttaa lapsuuden unelmansa ja voittaa maailmanmestaruuden. Kauden päätösosakilpailuun Ranskan Le Mansiin lähtiessä he tiesivät, että heidän ei tarvinnut voittaa. Jos Reeves ylittäisi maalilinjan ensimmäisenä, heille riittäisi toinen sija ja niin he päättivät olla riskeeraamatta turhia ja ajaa tasaisen varmasti britin takana. Suunnitelma onnistui ja kauden 2008 päätteeksi Pekka Päivärinta ja Timoa Karttiala kruunattiin sivuvaunuluokan maailmanmestareiksi Maamme-laulun tahdissa! Mitalin arvoksi tuli noin 100 000 euroa, sen verran oli kilpailemiseen palanut rahaa kauden aikana – työtunneista puhumattakaan. Pääasia kuitenkin oli, että Pekka ja Timo olivat nyt vihdoin saavuttaneet monivuotisen unelmansa. Silti Pekka ei kokenut, että mestaruus olisi koko kilpailemisen suola. Parasta oli itsensä ja muiden voittaminen sekä oikean vauhdin löytäminen. Kova työ sai nyt ansaitsemansa palkinnon. Olihan Pekka käyttänyt ajoharjoittelun ja kilpailemiseen jo vuosikymmeniä. Pelkästään pyörän laittamiseen kului vuodessa noin tuhat tuntia. Myös kilpailumatkoista kertyi vuosittain auton mittariin noin 40 000 kilometriä.
Kauteen 2009 Pekka lähti uuden purkkiorjan kanssa, sillä Timo oli päättänyt jo ennen edelliskauden alkua jatkaa opiskelujaan ja jättää kilparadat taakseen. Niinpä Pekka oli jo Kroatian kilpailun aikana neuvotellut sveitsiläisen Adolf Hännin kanssa mahdollisesta yhteistyöstä. Pekka oli kirjoittanut käteensä paljonko rahaa hänellä oli ja Adolf oli kirjoittanut omaansa paljonko hänellä oli. Ja niin suomalainen oli lyönyt kättä päälle seuraavasta kaudesta kokeneen purkkiorjan kanssa.
Yhteistyö jo vuodesta 1983 saakka kilpailleen Hännin kanssa alkoi sujua täydellisesti. Ensimmäisessä osakilpailussa he ajoivat toiseksi ja nousivat korkeimmalle korokkeelle jo heti seuraavassa lähdössä. Miehet eivät sijoittuneet kertaakaan palkintopallin ulkopuolelle ja kauden päätöskilpailussa Ranskassa parivaljakko saavutti uudella LCR-sivuvaunupyörällään ensimmäisenä yhteisenä vuotenaan MM-hopeaa. Pekka oli hyvillä mielin hienosti sujuneesta kaudesta sekä vähentyneestä työmäärästään. Adolf kun oli alkanut hoitaa myös kisakaluston kuljetuksia, joten Pekka pystyi nyt lentämään Suomesta suoraan kisapaikoille. Toisaalta pyörän ollessa Keski-Euroopassa ei Pekka voinut enää laittaa sitä Suomessa, vaan hänen piti tehdä kaikki muutokset pikavauhtia päästyään kilpailupaikoille.
Kauden 2010 alkaessa Pekalla oli vain yksi ajatus päässään; hän halusi tehdä paluun korkeimmalle korokkeelle. Tavoitteesta teki entistä tärkeämmän se, että hän halusi antaa viisi MM-hopeaa saavuttaneelle Hännille vihdoin hänen ansaitsemansa maailmanmestaruuden. Kausi alkoi hyvin parivaljakon viedessä voiton Ranskassa. Pahin vastustaja oli jälleen Tim Reeves nyt matkustajanaan Gregory Cluze. Heidän kanssaan miehet kävivät välillä tiukkojakin taisteluja, mutta lopulta Pekka ja Adolf saivat kukistettua Reevesin kuudella pisteellä. Suomalainen oli onnellinen saavutuksesta ja hän tiesi, miten tärkeää se oli vuosikymmeniä kilpailleelle Adolfille. Toisen maailmanmestaruuden myötä Pekka sai vihdoin ansaitsemansa arvostuksen myös valtiovallan suunnalta, kun tasavallan presidentti Tarja Halonen kutsui hänet itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnaan. Kutsu lämmitti Pekkaa erittäin paljon, sillä hän oli aina murehtinut ettei sivuvaunuluokan kilpailijoita arvostettu tarpeeksi.
Tuoreet maailmanmestarit lähtivät uudella innolla kohti kautta 2011, joka sisälsikin kaiken kaikkiaan 15 kilpailustarttia sekä MM-sarjassa että Saksan mestaruussarja IDM:ssä. Kausi eteni lähes täydellisesti. Pekka ja Adolf veivät kisoista nimiinsä 12. Kolme kertaa he joutuivat tyytymään toiseen sijaan. MM-sarjassa heidän pahimmat vastustajansa olivat vuoden 2009 maailmanmestarit, brittiveljekset Ben ja Tom Birchall, mutta lopulta hekin jäivät kauaksi 44 pisteen päähän. Pekka saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa Saksan Oscherslebenissa jo ennen kauden päättävää Le Mansin osakilpailua. Hän oli suunnattoman onnellinen kauden kisasuorituksesta. Lisäksi hän oli ilokseen huomannut oppineensa lajista taas jotain uutta. Varmistetusta tittelistään huolimatta Pekka päätti lopettaa kauden parhaalla mahdollisella tavalla: hän ylitti Le Mansin maalilinjan lähes 9 sekunnilla ennen toisiksi ajaneita Birchalleita. Noin 100 000 katsojaa sai kuunnella Maamme-laulun kahdesti, sekä kilpailun voiton että maailmanmestaruuden kunniaksi. Pekka oli helpottunut ja onnellinen. Hän katseli yleisön joukossa liehuvia Suomen lippuja kyynel silmäkulmassaan. Nyt kolmannen maailmanmestaruutensa myötä hänestä tuli Skandinavian menestynein RR-ajaja kautta aikain. Tähän mennessä titteliä oli pitänyt hallussaan kaksinkertainen maailmanmestari Ruotsin Kent Andersson.
Vielä kolmen mestaruuden jälkeenkin Pekka halusi saavuttaa lisää. Väsymyksestä huolimatta hän ja Adolf käänsivät katseensa kauteen 2012 ja uuteen mestaruustaistoon. Kaiken lisäksi Pekka tunsi olevansa fyysisesti ja henkisesti vahvemmassa kunnossa kuin koskaan. Se näkyikin kauden avauskilpailussa Ranskan Magny Coursissa, jossa mestarit aloittivat tittelinsä puolustamisen voitolla. Kausi sujui kolmanteen osakilpailuun saakka hienosti, kunnes Kroatiassa miehet joutuivat tyytymään neljänteen sijaan moottorin lämpöongelmien ja takarenkaan kulumisen takia. Saksan osakilpailussa kisaväsymys alkoi jo tuntua ja Pekka huomasi, ettei ajo sujunut kunnolla. Hän sai kuitenkin koottua itsensä seuraavan päivän lähtöön ja ylittikin maalilinjan ensimmäisenä. Pekka ja Adolf johtivat nyt tasapistein MM-sarjaa Tim Reevesin ja Ashley Hawesin kanssa. Kausi oli kuitenkin ollut hyvin raskas, huomattavasti vaikeampi ja tasaväkisempi kuin mikään edellinen. Pekka ei koskaan aiemmin ollut joutunut niin kovaan höykytykseen. Hänen oli henkisesti vaikeaa tottua siihen, että hän ei enää taistellutkaan voitoista, vaan hän oli joutunut tekemään kaikkensa päästäkseen edes palkintokorokkeelle. Nyt loppukaudesta Pekka tiedosti, että hänen olisi pitänyt hyväksyä ja myöntää haastava tilanne itselleen jo heti, kun sen huomasi, eikä kamppailla väkisin vastaan. Kauden sijoitukset olisivat voineet etenkin puolivälin aikoihin olla pari pykälää korkeammat, mikäli mies olisi voinut ajaa hyvillä mielin ilman epätoivoista voitonhimoa ja yliyrittämistä. Pekka oli välillä henkisesti aivan loppu. Hänen olisi monta kertaa tehnyt mieli ajaa varikolle ja luovuttaa, mutta hän tiedosti, ettei voisi mitenkään tehdä sitä sponsoreilleen.
Ennen kauden viimeistä osakilpailua miehet olivat neljänsinä, viiden pisteen päässä kärjestä. Päätöskilpailussa he olivat pakkovoiton edessä. Koska neljällä eri parilla oli mahdollisuudet maailmanmestaruuteen, tiesi Pekka, että kilpailusta tulisi erittäin tiukka ja katteet tulisivat kolisemaan. Miehet starttasivat kilpailuun neljännestä lähtöruudusta ja nousivat lähtösuoran päässä kolmansiksi. Unelma maailmanmestaruudesta haihtui kuitenkin hetkessä ilmaan, kun brittipari Ben ja Tom Birchall kolautti Pekan ja Adolfin kylkeen ensimmäisellä kierroksella. Pekka pystyi jatkamaan kilpailua, mutta Adolf, joka oli hieman loukannut itseään kolauksessa, lensi muutaman mutkan jälkeen Pekan yli. Mies katkaisi jalkansa ja hänet kiidätettiin sairaalaan. Onnettomuus ja menetetty mestaruus eivät kuitenkaan juuri järkyttäneet miehiä. Pekka ajatteli, että välillä on reilua antaa myös muiden voittaa. Heillä on vielä mahdollisuutensa, sillä miehet suunnittelivat ajavansa yhdessä myös kauden 2013. Pekka ei suunnittele tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä. Hän ottaa vuoden ja saavutuksen kerrallaan.
Vuosi 2013 paikkasikin hienosti edelliskauden murheellisen päätöksen, sillä Pekka ja Adolf nousivat palkintokorokkeelle kauden jokaisessa kilpailussa. Jo kauden toinen Kroatiassa ajettu osakilpailuviikonloppu näytteli isoa roolia mestaruustaistossa, kun Pekka ja Adolf ottivat tuplavoiton Ben ja Thomas Birchallin jäädessä nollille. Kauden loppupisteissä suomalais-sveitsiläiskaksikko kuittasi jälleen maailmanmestaruuden pistein 202-191 brittiveljeksiin.
Kauden jälkeen kaksikko tunsi kuitenkin olevansa väsynyt monen vuoden kovaan puurtamiseen. Adolf päätti jäädä eläkkeelle ja Pekka miettiä mitä tekisi tulevaisuudessa. Kaudella 2014 hän osallistui vain muutamaan MM-kisaan yhdessä Timo Karttialan kanssa sijoittuen lopputuloksissa yhdenneksitoista.
Vuoteen 2015 Pekka lähti kuitenkin uudella innolla, sillä hänellä oli nyt uusi, erittäin nälkäinen purkkiorja Kirsi Kainulainen. Kirsi ei ollut aiemmin työskennellyt purkkiorjana, mutta hän oli lapsesta saakka ajanut motocrossia, jäärataa ja ratamoottoripyöräilyä ja menestynytkin niissä Suomessa varsin mukavasti. Pekka halusi saavuttaa Kirsille MM-mitalin ja kaksikko lähti täydellä taisteluinnolla uuteen kauteen.
Pekka ja Kirsi tekivät tasaista jälkeä sijoittuen kuudessa ensimmäisessä osakilpailussa toisiksi. He kävivät kovaa taistoa Hollannin Bennie Streuerin ja Geert Koertsin sekä Tim Reevesin ja Grégory Cluzen kanssa, mutta seitsemännen kilpailun nollasaldan ja seuraavien kisojen kahden kolmannen sijan ja yhden neljännen sijan myötä suomalaisten oli tyytyminen MM-pronssiin. Vaikka mestaruuteenkin olisi ollut mahdollisuus ilman finaalin avauskierroksen lipsautusta hiekalle, oli mitalilla suuri merkitys sekä Pekalle että Kirsille. Tämä oli Pekan ensimmäinen MM-pronssi ja Kirsi teki historiaa saavuttamalla ensimmäisenä naisena maailmassa avoimen moottoripyöräluokan MM-mitalin.
Seuraavan vuoden tavoite oli kuitenkin selvä. Pekka ja Kirsi lähtisivät saalistamaan maailmanmestaruutta kaudelta 2016.
Parivaljakko aloitti kauden Ranskan Le Mansista toisella sijalla Reevesin kuitatessa voiton. Kroatiassa kaksikko joutui tyytymään kolmanteen sijaan, mutta samalla Reeves sai vain kolme lisäpistettä. Kauden neljännessa osakilpailussa Pekka ja Kirsi tekivät historiaa, kun he ylittivät maalilinjan ensimmäisenä. Kirsi oli nyt historian ensimmäinen moottoripyöräilyn MM-osakilpailun voittanut nainen! Pekka oli iloinen saavutuksesta, hän oli jo pitkään halunnut päästä antamaan Kirsille mahdollisuuden tuntea, miltä tuntuu kuunnella Maamme-laulua palkintokorokkeella siniristilipun hulmutessa. Kun kauden viimeinen osakilpailu ajettiin Iso-Britannian Donington Parkissa 17. syyskuuta, oli Pekalla ja Kirsillä 157 pistettä ja Reevesilla ja Cluzella 134 pistettä. Voittaja tulisi saamaan 25 pistettä ja toiseksi tullut 20 pistettä. Näin ollen tilanne oli se, että suomalaisilla ei ollut painetta päästä mukaan kärkikamppailuun, mutta maaliin heidän tuli päästä pistesijoilla, sillä Reevesin tiedettiin olevan kotiradallaan vahva. Kun ruutulippu heilahti Reeves saapui voittajana maaliin, mutta heti hänen perässään maaliviivan ylittivät tuoreet maailmanmestari Pekka Päivärinta ja Kirsi Kainulainen! He olivat tehneet historiaa, sillä Kirsi oli nyt maailman ensimmäinen moottoripyöräilyn naismaailmanmestari ja Pekka viisinkertainen maailmanmestari! Kaksikko itki ja huusi ja halasi toisiaan, heidän raskas työnsä ja yhteinen taival oli saanut nyt täydellisen palkinnon!
Kaudeksi 2017 sivuvaunuluokan sääntöjä muutettiin niin, että 600-kuutioiset moottorit korvasivat tuhatkuutioiset. BMW:llä kilpailleella suomalaiskaksikolla olivat vaihtoehdot vähissä, sillä saksalaismerkillä ei ollut tarjota pienempää konetta sivuvaunuluokkaan. Pekka ja Kirsi pohtivat josko heidän tulisi keskittyä johonkin muuhun sarjaan vai jättää leikki kokonaan kesken. Lopulta he hankkivat kuitenkin Hondalta 600-kuutioisen koneen ja ilmoittautuivat mukaan MM-sarjaan kaudeksi 2017.
Ensimmäisestä kilpailusta saakka oli kuitenkin selvää, että brittiveljekset Ben ja Thomas Birchall olivat aivan eri tasolla muiden kilpailijoiden kanssa. Pekalla ja Kirsillä ei ollut vielä paketti valmis, kun taas briteillä oli jo kahden vuoden testirupeama takana 600-kuutioisista. Pekka ja Kirsi jäivät auttamattomasti jälkeen mieskaksikolle, joka dominoi koko kautta täysin ylivoimaisesti. Britit saavuttivat voiton jokaisesta osakilpailusta ennen kauden finaalia. Lopulta maailmanmestaruus ratkesi heille jo ennen Kroatiassa ajettua finaalipäivää. Myös Pekan ja Kirsin MM-hopea oli selvä, sillä he olivat saavuttaneet niin ison eron kolmansiin. Finaalipäivänä 10. syyskuuta Pekka ja Kirsi pääsivät kuitenkin päättämään kautensa täydellisesti. MM-hopeakaksikko voitti kilpailun ja pääsi nyt kuuntelemaan Maamme-laulua ensimmäisen kerran kauden aikana. Vuosi oli ollut erittäin raskas, heillä ei ollut mahdollisuuksia kultaan, mutta hopea täydensi nyt Kirsin värisuoran samalla kun Pekka saavutti jo uransa kymmenennen MM-mitalin.
Pekka on useana kautena aikonut lopettaa uransa, sillä kilpaileminen työn ohessa on erittäin haastavaa ja raskasta. Hänen on tehtävä pitkää päivää rakennusmiehenä, sillä mestaruuksista huolimatta on sponsoreiden saanti edelleen erittäin vaikeaa. Hän saa kuitenkin voimaa uskollisilta tukijoiltaan sekä läheisiltä ystäviltään, jotka ovat jaksaneet seistä miehen taustalla vuodesta toiseen. Heidän ansiostaan Pekka on saavuttanut sen, mitä hän vuosikausia tavoitteli ja he ovat tehneet taisteluista ensiarvoisia. Pekka ei usko, että hän koskaan nousisi moottoripyörän selästä pois, onhan se hänelle kaikki kaikessa. Tällä hetkellä hän valmistautuu jo kovaa vauhtia kauteen 2018.
Teksti kirjasta Voittamattomat – Menestyksen salaisuus / Nita Korhonen, 2012
