Tuukka Korhonen viimeinen kilpailu ennen vuoden päätapahtumaa, Mansaaren TT-ajoja oli Tsekin Horicessa ajettu 300 zatáček Gustava Havla, jossa mies osallistui SuperTwin- ja Supersport-luokkiin. Korhonen starttasi Horiceen mitalinkiilto silmissään.
– Tunnelma Horicessa on aina upea, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Tiesin olevani nopea SuperTwinillä, mutta 600-kuutioisen arvelin tuottavan ongelmia. Sen kanssa toiveissa oli saada säädöt kuntoon TT:tä varten, Korhonen kertoo.
– NK Motorsin Kawasaki ER-6 oli totuttuun tapaan erinomainen, ja sillä ajaminen tuntui todella upealta, Korhonen hekumoi.
Aika-ajoissa miehen tulos oli kolmas sija paikallisten supertähtien Michal Dokoupilin ja Josef Duchanin jälkeen. Dokoupil kuitenkin kaatoi pyöränsä aika-ajoissa ja Duchan loukkaantui 600-kuutioisten kilpailussa, joten kärkiruudut jäivät tyhjiksi.
– Se oli harmi, sillä odotin kovaa kisaa näiden herrojen kanssa. Tein kuitenkin kilpailun alkuvaiheessa virheen ja Zbyněk Soukup pääsi ohitse. Hän oli todella nopea, enkä kyennyt kovasta yrityksestä huolimatta häntä ohittamaan, joten tällä kertaa oli tyytyminen kakkostilaan, Korhonen toteaa.
Supersport-luokan kilpailu ei sujunut yhtä menestyksekkäisssä merkeissä.
– Jouduin asentamaan Hondaan vakiokytkimen Hengelossa hajonneen luistokytkimen tilalle. Pyörä oli kuitenkin säädetty entisen kytkimen ominaisuuksille, ja sen perä oli moottorijarruissa aivan mahdoton, eikä mutkiin oikeastaan voinut ajaa oikealla vaihteella, Korhonen manailee.
– Kun Supersportien kilpailu keskeytettiin punalipuilla, päätin olla osallistumatta uusintalähtöön, sillä en luottanut pyörään lainkaan, Korhonen kertoo.
– Tämä on vähän tällaista, kun pienellä budjetilla mennään. Uusia osia ei ole mahdollista ostaa aina tarvittaessa, eikä testejä voi ajaa niin paljon kuin haluaisi, toteaa Korhonen.
– En usko saavani Hondaa ajettavaksi TT:hen mennessä, joten nyt olisi kiireellä löydettävä hyvä vuokrapyörä. Se on harmi, sillä muilta osin Honda tuntui viimein hyvältä, voimaa on ja alusta on upea.
– Pienen pettymyksen jälkeen SuperTwinien toinen tila tuntuu oikein hyvältä. Mieltä lämmittää myös ajamani rataennätys, jonka Dokoupil tosin lupasi ottaa nimiinsä ensi vuonna, Korhonen veistelee ja toivottaa pikaista paranemista Duchanille, jonka kanssa mies oli odottanut ajavansa luokan voitosta.