Argentiinan osakilpailun voitto vyöllään Jereziin saapuvasta Rossista tulee MM-sarjan 67-vuotisen historian ensimmäinen 200 podiumsijoitusta saavuttanut kuljettaja, mikäli hän ajaa siis kolmen sakkiin Espanjan GP:ssä.
Yhdeksänkertainen maailmanmestari Rossi on podiumtilastossa täysin omassa luokassaan. Toinen italialainen rr-lengenda, tilastossa kakkosena oleva Giacomo Agostini saavutti urallaan 159 podiumsijoitusta.
Rossi ajaa yhtä parhaista kausistaan ja myös takavuosien statistiikka puhuu ennätyksen saavuttamisen puolesta. Rossi on näet saavuttanut Jerezissä jo kahdeksan GP-voittoa kolmessa eri luokassa.
Rossin voitto Argentiinassa merkitsi sitä, että hän on nyt viimeistellyt podiumsijoituksen kaikilla niillä 18 radalla, joilla ajetaan tällä kaudella MM-pisteistä.
Jo 20. MM-kauttaan ajavan Rossin plakkarista löytyy 33 eri rataa, joissa hän on tuuletellut vuosien saatossa podiumilla. Sekin merkitsee ennätystä.
MotoGP-sarjan auringontarkka statistiikka kertoo edelleen, että Rossi on niittänyt eniten menestystä Phillip Islandin radalla Australiassa. Saariradalla saavutetut 15 podiumsijoitusta koostuvat kahdeksasta voitosta, kahdesta kakkos-, sekä viidestä kolmossijasta.