Iannone kiersi Losailin voimakkaasti valaistun aavikkoradan lauantaina kelpo lukemin 1.55,265. Dovizioso jäi hänestä 98 tuhanneosaa.
– Ehdottomasti positiivinen päivä. Opin koko ajan lisää Desmosedici GP15:stä ja sen käyttäytymisestä. Lisäksi suoriuduimme tänään kaikesta siitä, mitä olimme suunnitelleetkin. Olen iloinen, sillä pystyn parantamaan koko ajan, myhäili Iannone.
Dovizioso säesti saman sävelin.
– Olen erittäin tyytyväinen, sillä sain heti hyvän vauhdin päälle. Tietenkin töitä on vielä paljon edessä, mutta perussäädöt tälle radalle ovat jo löytyneet MM-avausta silmälläpitäen, Dovizioso viittasi kahden viikon päähän.
Marquez ei
ole huoliassaan
Tuplamestari Marc Marquez on hallinnut Hondallaan kahta edellistä testijaksoa Malesiassa. Nyt tuolle dominoinnille lyötiin ainakin hetkellinen piste.
Marquez oli kolmas 0,298 sekuntia pohjista, mitä hän piti riittävän hyvänä avauksena.
– Olen tyytyväinen. Qatarissa pitää olla aina varovainen avauspäivänä, koska rata on silloin normaalia liukkaampi. Odotan ehdottomasti parempaa huomiselta, Marquez viittasi kierrosaikaansa ja olosuhteisiin.
Illan ehdottomasti kovimmasta yllätyksestä vastasi Aleix Espargaro, joka sivalsi Suzukilla komeasti neljänneksi 0,144 sekuntia Marquezista.
Espargaron takana tuli todella tasainen trio Marquezin tallikaverin Dani Pedrosan, Yamahan Jorge Lorenzon ja Hondan LCR-tiimin Cal Crutchlowin hahmossa.
Pedrosan eroksi kärkeen kirjattiin 0,543 sekuntia. Lorenzo jäi Pedrosasta 15 tuhannesosaa. Crutchlow puolestaan hiillosti Lorenzoa enää yhdeksän tuhannosan päässä.
Rossi kaatui
heti alussa
Crutchlow pystyi kukistamaan Lorenzon tallikaverin Valentino Rossin 0,101 sekunnilla. Rossi kävi nutullaan heti urakan alkupuolella ilman sen suurempia kolhuja.
– Onneksi en loukkaantunut, mutta jouduin ajamaan sen jälkeen loppuillan kahdella rengassetillä, enkä pystynyt enää hyökkäämään lopussa. Fiilis oli kuitenkin aika hyvä avauspäiväksi, eivätkä nuo kierrosajatkaan olleet mitenkään huonoja, muistutti Rossi.
Kympin sakkiin mahtuivat edelleen Bradley Smith Tech 3 Yamahalla ja Scott Redding Marc VDS-tiimin Hondalla. Erot pohjiin 0,689 ja 0,847 sekuntia.
Illan epäonnisimpiin kuljettajiin kuului Suzukin tehdastallin Maverick Vinales siitäkin huolimatta, että hän ajoi 11:nneksi vain 18 tuhannesosaa Reddingista. Aki Ajon manageroima rookie-kuljettaja Vinales kaatui kahdesti ja teki yhtä monta kertaa tuhoa pyörästään.
Vielä viikko sitten Suomessa yhdessä Niklas Ajon kanssa jääradalla hauskaa pitänyt Vinales selvisi onneksi vammoitta kaadoista, mutta pyörät saivat siksi pahoin siipeensä, että nuorelta espanjalaiselta jäi kaksi viimeistä tuntia ajamatta.
Vinalesin rinnalla siis Aleix Espargaroa ajattavan Suzukin tavoitteena Losailissa on löytää kuljettajien toivelistalla olevaa lisätehoa ja terävämpää suorituskykyä pyöriinsä. Suzukin tiimipäällikön Davide Brivion mukaan pyörien luotettavuus on jo saatu hyvälle tasolle Sepangin testeissä.
Losailin perusteella sama pätee nyt myös vauhtiin.