– Lumeton reitti sopii minulle paremmin, enemmän kesäkuljettajaksi tunnustautunut Kärkkäinen sanoi.
Kärkkäinen ajoi kuudesta ajetusta maastokokeesta neljällä naisten luokan pohja-ajan ennen PadasjoenMU:n Hanna Mertsalmea. Kisasta muodostuikin tiukka näiden kahden naisen välillä. Ero maalissa oli 21 sekuntia Kärkkäisen hyväksi.
– Jäin heti ensimmäisellä pätkällä jumiin, mutta selvisin siitä onneksi nopeasti. Viimeisellä pätkällä kuitenkin onnistuin upottamaan pyörän toiseen kertaan ja menetin siinä noin minuutin verran aikaa. Muuten sain kyllä pidettyä hyvän ja rennon rytmin koko päivän.
Aikataulullisesti kisan huoltotauot muodostuivat todella pitkiksi, kun naiset ajoivat C-luokan aikataulun mukaan.
– Minulla jäi huoltoihin noin puolituntia tai hiukan enemmän aikaa. Oli vaikeaa pitää itsensä lämpimänä, kun olin aivan litimärkä.
Osanottajapulasta kärsineeseen naisten luokkaan oli ilmoittautunut vain viisi kuljettajaa. Kolmanneksi ajoi Mäntsälän MK:n Marita Nyqvist, neljänneksi Annamaria Karikuusi ja KMK:n Elisa Arokoski oli viides.
Seuraavan kerran Lady cupia ajetaan 14.3. Sysmässä.