Pyrhönen vakuuttaa, että kaikki on valmista ja kaikki ovat innoissaan MM-avauksesta.
Tiimin kuljettajista erityisesti saksalainen Max Nagl ajoi vahvan talvikauden Italian sarjassa ja australialaisen Todd Watersin kuin myös britti Nathan Watsonin vauhti on ollut kelpo tasolla.
– Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja kolmen tasaisen hyvän kisan merkeissä Italian sarjassa. Max, Todd ja Nathan ovat terveitä ja motivoituneita ottamaan vahvan startin MM-sarjaan, Pyrhönen toteaa Husqvarnan tiedotteessa.
Suurimmat odotukset lepäävät luonnollisesti Naglin harteilla.
– Max on on tehnyt äärimmäisen kovaa työtä ollakseen parhaassa mahdollisessa terässä Qatarin GP:ssä, painottaa Pyrhönen.
Waters ja Watson ovat puolestaan valmiita vetämään yllätyskortteja hihastaan.
– Todd on jatkanut kovaa työntekoa ja olen vakuuttunut siitä, että hänen määrätietoisuutensa palkitaan hyvien tulosten muodossa. Nathanilla on edessä mielenkiintoinen kausi, sillä hän kilpailee nyt myös Euroopan ulkopuolisissa kisoissa. Ne tarjoavat hänelle arvokasta kokemusta, alleviivaa Pyrhönen.