Tulikuuma tuplatrilleri Superbiken MM-avauksessa – Rea ja Haslam väänsivät voitot

Australia merkitsi paalupaikkamies Realla miltei unelmadebyyttiä Kawasakin tehdastiimissä. Hän tykitti avauserän voittoon niukalla 39 tuhanneosan erolla Apriliaa käskyttävään Haslamiin.

Haslam kävi jo kertaalleen ulkona Casey Stonerin nimikkokurvissa nousten kuitenkin sinnikkäästi takaisin Rean kantaan. Kaksikko ohitteli toisiaan huimalla viimeisellä kierroksella, kunnes Rea vihelsi pelin poikki tervehtimällä ruutulippua riehakkaasti ykkösenä.

Toinen erä oli voittotaistelun osalta ensimmäisen toisinto – tosin vielä piirun verran tasaisemmissa merkeissä.

Voittajaksi sitten vuoden 2010 palannut Haslam löi Rean kouraan kuitin vain kymmenen tuhanneosan muodossa.

Rea ei silti suuremmin niukkaa tappiota surrut.

– Parempaa viikonvaihdetta ei olisi voinut olla. Leonilla oli tänään hieman minua enemmän vauhtia, mutta olen todella iloinen näistä 45 pisteestä ja vahvasta kauden avauksesta. Tämä oli maksimisuoritus, iloitsi Rea.

MM-avauksesta muodostui brittikuljettajien juhlaa, sillä Ducatia käskyttävä Chaz Davies tuikkasi kolmossijat molemmista eristä.

Viime vuoden maailmanmestari, Aprilialta Hondalle siirtynyt ranskalainen Sylvain Guintoli viimeisteli sijat 7 ja 5.

Vuoden 2013 mestari ja viime kauden hopeamitalisti, britti Tom Sykes taisteli avauserässä tuimasti hollantilaisen Honda-kuljettajan Michael van der Markin kanssa. Se vääntö päättyi jälkimmäisen eduksi ja Rean tiimikaveri Sykes joutui tyytymään kuudenteen sijaan.

Toisessa erässä Sykes nosti sijoitustaan kahdella pykälällä, mutta ero kärkeen oli yhä reilut viisi sekuntia.

Kisan kohutuin kuljettaja, villillä kortilla ja tuuraavana kuljettajana kertaluonteisesti tositoimiin palannut kolminkertainen maailmanmestari Troy Bayliss, 45, palkitsi kotiyleisönsä kelpo suorituksella, eli sijoilla 13 ja 16.

Kolme MM-pistettä poiminut Bayliss kiersi Ducatillaan Phillip islandin rataa jälkimmäisessä erässä parhaimmillaan jo seitsemäntenä, kunnes konkarin oli harmikseen kurvailtava ratavarikolle eturenkaan vaihtoon.

Sarja jatkuu kuukauden kuluttua Thaimaassa, jossa estradina toimii Chang International Circuit.
 
Phillip Island, Australia.
Superbike-luokan 1/13 MM-osakilpailu, 1. kilpailuerä:

  1. Jonathan Rea Iso- Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R
  2. Leon Haslam Iso-Britannia, Red Devils Roma Aprilia RSV4 + 0,039
  3. Chaz Davies Iso-Britannia, Aruba.it Racing Ducati 1199R + 0,496
  4. Jordi Torres Espanja, Red Devils Roma Aprilia RSV4 + 2,259
  5. Michael van der Mark Hollanti, PATA Honda CBR1000RR + 9,838
  6. Tom Sykes Iso-Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R + 13,761
  7. Sylvain Guintoli Ranska, PATA Honda CBR1000RR + 14,021
  8. Nico Terol Espanja, Althea Ducati 1199R + 15,954
  9. Alex Lowes Iso-Britannia, Voltcom Crescent Suzuki GSX-R1000 +  21,106
10. Leon Camier Iso-Britannia, MV Agusta F4 RR + 24,771
11. Matteo Baiocco Italia, Althea Ducati 1199R + 28,920
12. Tati Mercado Argentinaan, Barni Ducati 1199R + 35,929
13. Troy Bayliss Australia, Aruba.it Racing Ducati 1199R + 40,315
14. Jed Metcher Australia, Race Center Kawasaki ZX-10R + 45,090
15. Sylvain Barrier Ranska, BMW Italia S1000RR + 46,444
16. Roman Ramos Espanja, GO Eleven Kawasaki ZX-10R + 53,331
17. Randy de Puniet Ranska, Voltcom Crescent Suzuki GSX-R1000 +  58,811
18. Larry Pegram USA, Team Hero EBR 1190RX + 1.06,071
19. Santiago Barragan Espanja, Grillini Kawasaki ZX-10R + 1.06,110
20. Imre Toth Unkari, Team Toth BMW S1000RR + 1 kierros

2. kilpailuerä:
  1. Haslam
  2. Rea + 0,010
  3. Davies + 0,298
  4. Sykes + 5,242
  5.  Guintoli + 14,649
  6. Terol + 16,025
  7. De Puniet + 22,300
  8. Camier + 23,606
  9.  Baiocco + 23,818
10. Ramos + 35,775
11. Mercado + 39,929
12. Barrier + 46,267
13. Barragan + 57,893
14. Pegram + 1.02,676
15. Christophe Ponsson Luxemburg, Grillini Kawasaki ZX-10R + 1.05,262
16. Bayliss + 1 kierros
17. Toth + 1 kierros

Pistetilanne:
  1. Haslam 45
  2. Rea 45
  3. Davies 32
  4. Sykes 23
  5. Guintoli 20
  6. Terol 18
  7. Camier 14
  8. Torres 13
  9. Baiocco 12
10. Van der Mark 11
11  De Puniet 9
12. Mercado 9
13. Lowes 7
14. Ramos 6
15. Barrier 5
16. Barragan 3
17. Bayliss 3
18. Pegram 2
19. Metcher 2
20. Ponsson 1

Seuraava osakilpailu: 22.3. Chang International Circuit, Thaimaa.

Uusin numero