Toisin kuitenkin kävi ja toisin tulee olemaan uran loppuun asti. Lajin parrasvaloista kirkkain, eli MotoGP on ”Tohtorille” se ainoa ja oikea.
– Muutama vuosi sitten suunnitelmani oli siirtyä Superbiken puolelle sen jälkeen, kun urani on ohi MotoGP:ssä. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Keskityn jatkossakin täysillä kuninkuusluokkaan ja aion pysyä siellä niin pitkään kuin mahdollista, julistaa Yamahan kansa kauden 2016 loppuun ulottuvan sopimuksen omaava Rossi.
Rossi sortuu sanomasta koskaan ei. Siitä huolimatta hän viittaa ainakin tässä vaiheessa kintaalla Superbiken suuntaan. Ennemmin sitten vaikka mieliharrastus ralli, kun kaksipyöräiset tulevat MM-tasolla tiensä päähän.
– Sanoisin tässä vaiheessa, että mieluummin ei, Rossi pukee ajatuksensa Superbikesta kohteliaasti sanoiksi.
Rossi tavoittelee alkavalla kaudella siis jo uransa kymmenettä maailmanmestaruutta. Näistä titteleistä seitsemän on saavutettu MotoGP-luokassa, jota Hondan Marc Marquez on hallinnut kaksi viimeisintä kautta.
– Mestaruus on täysin mahdollinen. Tavoitteenani ei voi tietenkään olla mikään muu, sanoo Rossi.
MotoGP-luokan vuoden toinen testijakso ajetaan 23.-26. helmikuuta Malesian Sepangissa.
Moto2- ja Moto3-luokkien kuljettajat ovat puolestaan käynnistäneet toisensa testijaksonsa tänään Jerezin tuulisella radalla Espanjassa.
Jerezin testien tulosseuranta:
http://www.motogp.com/en/TestResults/Moto3+Jerez+2015