Marchetti Racingin KTM-kuskaava Savaste sijoittui 125-luokan loppupisteissä kuudenneksi.
– Edellisenä yönä ennen kisaa oli satanut lunta ja ratakin oli lumessa. Aika-ajossa olin yhdeksäs. Ensimmäisessä erässä sain hyvän startin, mutta ajo ei kulkenut hyvin ja olin maalissa kuudes, kertoi Savaste.
Jälkimmäisessä erässä ajo sujui jo jouhevammin.
– Startti ei ollut niin hyvä kuin ensimmäisessä, mutta ajo kulki hyvin ja olin kolmosena heti kakkosen takana. Kisan loppupuolella ajo meni sekaisin ja hävisin viimeisellä kierroksella viimeisissä mutkissa kolmospaikkani. Maalissa oli neljäs, Savaste summasi.
Savasteella jää nyt aikaa harjoitteluun, sillä hän ajaa seuraavan kisansa EM-sarjan avauksen merkeissä huhtikuussa Italian Arco di Trentossa.