Ulla Kuljun blogi: tulen muistamaan itsenäisyyspäivän Linnanjuhlat loppuelämäni

Kädet hikoaa ja sydän takoo miljoonaa… Ympärillä pyörii suojelupoliisin, armeijan ja kadettien paljo. Veteraanit, toinen toistaan hurmaavampina ja elämää nähneinä asettuvat paikalleen. Puheensorina täyttää presidentinlinnan lämpiön kun itsenäisyyspäivän vastaanoton kutsuvieraat kokoontuvat ja valmistautuvat kohta alkavaan kättelyyn.

Vilkaisen kelloa… 10 minuuttia vielä. Oikaisen olallani olevaa epolettikorua ja jännittyneenä hiplaan kädessä olevan hopeisen korun ketjuja. Luen uudelleen sylissäni olevan kutsukortin. “Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Rouva Jenni Haukio kutsuvat teidät ratamoottoripyöräilijä Ulla Kulju puolisoineen juhlimaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä 6.12.2017 linnaan”. Tuntuu vieläkin oudolta, että yksi pitkäaikaisimmista unelmista on tullut toteen ja alle 10 minuutin päästä, ovien avauduttua, kättelen itse presidenttiä ja hänen vaimoaan. Olen ruudun toisella puolella ohjelmassa, jonka olen uskollisesti katsonut joka vuosi TV:stä ja ihastellut niin monien julkimoiden kauniita mekkoja.

Korjaan helmaani… kuivaan hiukan kämmeniäni, jotka ovat alkaneet jo täristä jännityksestä. Puolisoni tarttuu minua kädestä ja sanoo, että hyvin se menee. Virnistän hänelle ja puristan hänen kättään kuin kuitatakseni, että kyllä tämä tästä. Koitan tasata sydämeni hakkaamista hengittämällä syvään. Katselen ympärilläni hääriviä veteraaneja ja heidän saattajiaan. Niin paljon historiaa samassa huoneessa. Kadeteilla on näyttävä vuoronvaihto ja joka puolella säntäilee juontajia ja kuvaajia.

“Arvoisat kutsuvieraat”, kuuluu huoneen keskeltä. “Ovet avautuvat noin kahden minuutin päästä, jonka jälkeen pyydämme, että siirrytte rivakasti mutta rauhallisesti jonoon ja lähestytte presidenttiparia punaista mattoa pitkin.”

Musiikki alkaa raikaa. Pariovet avautuvat ja ensimmäiset veteraanit astelevat punaiselle matolle. TV-juontaja lausuu jonotusjärjestyksessä kättelemään menevien nimiä ja titteleitä. Viimeisen veteraanin jälkeen on meidän vuoro. Kuulen juontajan lausuvan “ensimmäisenä pyörätuolilla pinkissä helmassa ratamoottoripyöräilijä Ulla Kulju puolisoineen, Hyvinkäältä” ja sitten se on menoa. Enää ei jännitä. Hoen silti päässäni koko ajan “älä mokaa, älä mokaa, älä mokaa”. Saavun kättelyvuoroon. Tartun Sauli Niinistön käteen ja ääni hieman väristen toivotan hyvää itsenäisyyspäivää. Siirryn kättelemään rouva Jenni Haukiota ja lausun saman toivotuksen. Ja sitten se tapahtuu… helmani jää eturenkaan alle, meno tyssää kuin Motoparkin startissa ja laukku lävähtää lattialle. Äkkiä nappaan laukun takaisin syliini ja yritän lähteä taas liikkeelle… hiton helma on edelleen jumissa… ei auta kuin keulia pois… “Menit sit kuitenkin mokaamaan”, mietin itsekseni ja naureskelen tapahtuneelle… no ehkä vain kaksi miljoonaa ihmistä näki moisen… jälkikäteen huomasin päässeeni myös Ylen “linnan epätavalliset tapahtumat” -koosteeseen törttöilylläni.

Meidät ohjataan kättelysalista eteenpäin kohti pienempiä saleja. Veteraanit omaansa ja meidät vielä pari salia eteenpäin omaan kabinettiin. Siellä odottaa läjä tarjoilijoita mitä upeampien herkkujen ja pöytähopeiden kanssa. Nautimme kahvia ja uskomattoman hyvää lohi- ja karitsavoileipäkakkua sekä makeaa suklaa-appelsiinimoussekakkua.

Ohitsemme kulkee toinen toistaan tutumpia julkisuuden henkilöitä. Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen… toinen toistaan upeampia asuja vilahtelee ympärillä ja puheensorina alkaa täyttää kabinetin. Seinällä olevasta televisiosta pystyy seuraamaan kättelyn edistymistä ja tarjoilijat hääräilevät ahkerina salista toiseen. “Arvoisat kutsuvieraat, kättelyn päätyttyä voitte vapaasti liikkua linnan saleissa ja nauttia linnan antimista.”

Viimeiset kättelijät on saatu linnan seinien sisäpuolelle ja boolitarjoilu alkoi. Booli oli maukasta ja melko tuhtia. Päätimme lähteä katselemaan ympärillemme ja tutustumaan ihmisiin. Joka puolella oli tungosta, mutta muutaman ihanan veteraanin ja ihanan pirteän Lenita Airiston avulla pääsimme kulkemaan salista toiseen. Juttelimme monen “TV:stä tutun” kanssa ja olin yllättynyt kuinka moni oli jo kuullut minusta ja tiesivät tarinani. Jokaisessa salissa oli joko pöydät notkuen ihania herkkuja tai juomatarjoilua. Valtiosalissa presidenttipari tanssi upeasti soittavan orkesterin tahdissa ja Atrium salissa TV-toimittajat haastattelivat julkkiksia. Parvella hääri kansanedustajia ja muita silmäätekeviä. Joka salissa toimittajat räpsivät kuvia ja pyysivät eri ihmisiä poseeraamaan kanssani. Joka puolelta toivotettiin hyvää itsenäisyyspäivää ja kuului iloista naurahtelua.

Aika tuntui lentävän kuin siivillä ja pian juhlat olivatkin jo loppupuolella. Muutaman kerran kohtasimme aivan ihanan veteraanipariskunnan. Kiukkuiselta näyttävän miehen ja hänen aivan hellyyttävän pirteän vaimonsa, joka sipsutteli miehensä perässä. Heidän kanssaan hetken juteltua nainen sanoi tanssahdellen, että on niin upeaa päästä kunnon tanssiaisiin ja näin upeaan paikkaan. Myöhemmin äkkäsin samaisen ihastuttavan naisen tanssittamassa nuorta kadettia kasvot loistaen.

Väki alkoi hiljalleen valua eteiseen, josta saavuimme. Saimme takkimme narikasta ja poistuimme tuosta maagisesta paikasta häkeltyneinä ulos kadulle. Taksimies kysyi minne ajetaan. “Linnan jatkoille hotelli Kämppiin”, sanoin haltioituneena. Jatkoilla tanssittiin, shampanja virtasi, naurettiin ja juteltiin. Musiikki oli erinomaista ja pitihän se itsekin käydä hieman tanssahtelemassa.

Aamun jo hiljalleen sarastaessa hyppäsimme taksiin ja ajoimme hotellille. Aamulla olo oli jokseenkin epätodellinen… edellinen ilta tuntui kuin kaukaiselta sadulta. Pinkkimusta tuhkimomekkoni lojui hotellin tuolilla ja pinkit Minna Parikan kenkäni hujan hajan lattialla. Moneen kertaan päivän aikana muisteltiin edellisen päivän juhlahumua ja naureskeltiin Salen boolin aiheuttamalle rapsakalle olotilalle.

Kotimatkalla autossa katsoin hymyillen sylissäni olevaa hieman kulmasta rypistynyttä kutsukorttia ja luin yhä uudelleen “Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Rouva Jenni Haukio kutsuvat teidät ratamoottoripyöräilijä Ulla Kulju puolisoineen juhlimaan Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä 6.12.2017 linnaan”. Puristin kutsua tiukemmin ja tallensin koko tapahtuneen tiukasti muistoihini. Tämä on ollut huikea vuosi ja tulen varmasti muistamaan sen loppuelämäni ajan.

– Ulla