Multimestari Rossi: ”Olen urani parhaassa iskussa”

Yamahan kanssa edelleen kahden vuoden sopimuksen omaava Rossi teki paluun huipulle kolmen laihemman kauden jälkeen tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Ja vähiten tietenkin ”Tohtorin” itsensä.

– Olen vanhempi, mutta olen 100-prosenttisessa terässä. Kyllä, tunnen olevani nyt parempi kuin koskaan. Se on monen pienen yksityiskohdan summa, Rossi kuvailee.

”Vastustajat vahvempia
kuin koskaan ennen”

Rossi lähtee ensi vuonna jo uransa 20. MM-kauteen. Hän on kilpaillut MotoGP-luokassa vuodesta 2002 lähtien seitsemän mestaruuden saldolla.

– Kaikki on muuttunut ja erityisesti vastustajani. He ovat nuorempia ja paljon vahvempia kuin ennen.

– Ja tietenkin myös pyörät ovat muuttuneet merkittävästi elektroniikan ja renkaiden myötä. Näitä pyöriä ajetaan aivan eri tyylillä kuin kymmenen vuotta sitten. Mutta pidän muutoksista ja haluan kehittyä. Se on pelin henki, Rossi tähdentää.

Hondan Marc Marquez saavutti viime kaudella toisen mestaruuden putkeen. Rossin Yamaha-tallikaveri Jorge Lorenzo päätyi kolmanneksi tahmeasta alkukaudesta huolimatta.

– Marc ja Jorge ovat jatkossakin ehdottomasti kovimmat vastustajani.

Rossi luonnehtii olevansa paitsi tyytyväinen, myös erittäin ylpeä siitä, miten viime kausi kulki.

– Vuosi oli erityisen hyvä minulle, sillä pystyin parantamaan vauhtiani ja tuloksiani edelliseen kauteen verrattuna. Se oli tärkeä tavoite minulle, sillä minun piti tehdä päätös siitä, jatkanko vai lopetanko urani tähän.

Rossi nauttii jälleen täysin siemauksin kilvanajosta ja sillä linjalla hän aikoo jatkaa myös vuonna 2015. Kymmenes maailmanmestaruus on ainakin unelma.

– Tämä oli vuosi, josta nautin todella paljon. Ajoin monta hyvää kisaa erittäin hienojen taistelujen myötä.
 

Uusin numero