Burgess on sitä mieltä, että Moto2-pyöristä pitää kehittää parempia ja tehokkaampia siivitettäessä kuljettajia kohti seuraavaa suurta haastetta, eli MotoGP-luokkaa.
Burgess alleviivaa, että keskiluokassa ansaittaisiin ja tarvittaisiin ehdottomasti parempaa.
– Minä näen, että Moto2-luokan kuljettajat ovat paljon parempia kuin heidän pyöränsä, monessa mukana ollut australialainen toteaa MCN:lle.
”Toivon Millerin
mallin toimivan”
Burgess olettaa, että kuninikuusluokan kärkikvartetti Marc Marquez, Valentino Rossi, Jorge Lorenzo ja Dani Pedrosa ovat myös ensi kaudella karussa muilta
Burgess tosin näkee luokan nuorissa kuljettajissa paljon potentiaalia ja puhuu mielellään varsinkin maanmiehestään, eli Aki Ajon manageroimasta Jack Millerista.
– Toivon, että Millerin nousu Moto3:sta suoraan MotoGP-luokkaan todistaisi, että Moto2 ei ole tässä mielessä välttämättä sittenkään niin tärkeä, mitä kuvitellaan. Jos Jackin kuvio toimii, niin mitä mieltä on Moto2-luokalla, kärjistää Burgess.
Tosiasiassa Burgesskaan ei tietenkään halua kenties koko sarjan kenties viihdyttävimmän luokan näivettymistä, päinvastoin.
Burgess ajaa ajatuksillaan ja painavilla sanoillaan ensisijaisesti kuljettajien etua.
– Moto2-luokan ongelmana eivät ole kuljettajat, vaan kenties pyörien laatu, Burgess luonnehtii kuvaillessaan keskiluokan asemaa MotoGP:n merkittävimpänä ponnahduslautana.