Maailmanmestari hehkuttaa loistavaa Mika Kalliota

– Mikan oleminen tiimikaverinani oli parasta, mitä minulle on tapahtunut, suitsuttaa parhaillaan Almerian radalla testiä ajava espanjalainen Rabat.

– Hän on mahtava kaveri radalla ja sen ulkopuolella. Jokaisella kuljettajalla on omat työnsä, mutta me jaoimme informaatiota puolin ja toisin, Rabat jatkaa hehkutustaan.

Rabat korostaa, että vääntö mestaruudesta oli kovaa, mutta rehtiä.

– Tärkeintä oli, että taistelimme vain siellä, missä meidän pitikin, eli radalla. Mika on radalla loistava: hän ei tee virheitä, eikä anna koskaan periksi.

Rabat jatkaa kaudella 2015 hallitsevana mestarina Moto2-luokassa ja belgialaisessa Marc VDS-tiimissä.

Kallio haastaa Rabatin ensi vuonna vastaavalla Kalex-pyörällä italialaisen Italtrans-tiimin sinivalkoisissa väreissä.
 

Uusin numero