Moto2-luokan ensimmäinen kolmen päivän testijakso vesittyi sateen vuoksi pitkälti viime viikolla Jerezissä. Valenciassa päästiin vihdoin tositoimiin kuivalla radalla.
– Tänään haimme vielä tuntumaa kohdalle vanhalla pyörällä, sillä Jerezissä testaaminen jäi huonon kelin takia niin vähälle. Huomenna sitten pääsen vihdoinkin testaamaan uutta, vuoden 2015 mallista pyörää. Ne, jotka ovat jo uutta pyörää kokeilleet, ovat kehuneet sitä kovasti. Että pyörä on mennyt eteenpäin ja kehittynyt vahvemmaksi. Toivottavasti se toimii myös itselläni, Kallio kertoo verkkosivuillaan.
Maanantain nopein oli maailmanmestari ja Kallion ex-tiimikaveri Esteve Rabat ajalla 1.35,287. MotoGP-luokasta kovan kokemuksen omaavan Antonio Jimenezin kisainsinöörikseen saanut Kallio jäi kärjestä 0,447 sekuntia.
Rabatin ja Kallion väliin tuloslistalla kiilasivat Jonas Folger, Takaaki Nakagami ja Luis Salom. Rabat pystyi pitämään Folgerin takanaan 0,114 sekunnin turvin.
Jerezissä parhaasta testivauhdista vastannut Ajo Motorsportin Johann Zarco ei ajanut maanantaina.
Valencian testit jatkuvat tiistaina.
Valencia, Espanja.
Moto2-luokan 1. testipäivä:
1. Esteve Rabat, Team Estrella Galicia Marc VDS, Kalex 1.35,287
2. Jonas Folger, AGR Team, Kalex 0,114
3. Takaaki Nakagami, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 0,323
4. Luis Salom, Paginas Amarillas HP 40, Kalex + 0,409
5. Mika Kallio, Italtrans Racing Team, Kalex + 0,447
6. Marcel Schrotter, Tech 3 Racing, Tech 3 + 0,868
7. Ricky Cardus, Tech 3 Racing, Tech 3 + 0,903
8. Anthony West, QMMF Racing Team, Speed Up + 1,006
9. Franco Morbidelli, Italtrans Racing Team, Kalex + 1,073
10. Axel Pons, AGR Team, Kalex + 1,112
11. Xavier Simeon, Federal Oil Gresini Moto2, Kalex + 1,171
12. Hafizh Syahrin, Petronas Raceline Malaysia, Kalex + 1,246
13. Julian Simon, QMMF Racing Team, Speed Up + 1,463
14. Azlan Shah, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 1,506
15. Alex Rins, Paginas Amarillas HP 40, Kalex + 1,559
16. Alex Marquez, Team Estrella Galicia Marc VDS, Kalex + 1,568
17. Thitipong Warokorn, A.P. Honda PTT The Pizza SAG, Kalex + 1,900
18. Edgar Pons, Pons Racing, Kalex + 2,001
19. Randy Krummenacher, Team JiR, TSR + 2,341
20. Jesko Raffin, SAG Team, Kalex + 3,820