Päättyneellä kaudella Moto2-luokan MM-sarjassa kuudenneksi päätynyt Zarco kellotti Kalex-pyörällä lukemat 1.42,858 keskiviikkona iltapäivällä, jolloin andalusialaisrataa päästiin kiertämään kuivan kelin renkailla. Moottoriongelmista kärsinyt Italtrans-tiimin Mika Kallio jäi siinä vaiheessa Zarcosta yhdeksän kymmenystä.
Zarco jätti sateisen torstain kokonaan ajamatta palaamalla perjantaina edelleen märälle radalle. Hän viimeisteli testien päätöspäivänä ajan 1.53,738. Hallitseva maailmanmestari, espanjalainen Esteve Rabat kellotti 1.54,523 ja Kallio 1.54,992.
– Mahtava startti uudelle haasteellemme Moto2-luokassa yhdessä Zarcon kanssa. Sää ei ollut tosiaankaan paras mahdollinen, mutta onneksi meille on luvassa lisää testipäiviä ensi viikon alussa Valenciassa. Alku oli kuitenkin erittäin hyvä. Johann todellakin yllätti meidät kuivan kelin sessiossa keskiviikkona omaksumalla uuden pyörän näin nopeasti, myhäili Ajo.
– Hän teki tasaista työtä ja ajoi rataennätyksen tuntumaan. Emme voi kuitenkaan unohtaa sitä tosiasiaa, että tässä vaiheessa sittenkin kaikkein tärkeintä on oppia asioita uudessa luokassa ja saada kuljettajan sekä teknisen ryhmän yhteistyö hyvälle tasolle, alleviivasi Ajo.
Ajo Motorsportin riveissä edellisen kerran kaudella 2011 ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa kilpailleen Zarcon hymy oli myös herkässä.
– Johtopäätökset ensimmäisestä testijaksosta ovat erittäin positiiviset. Nautin näistä ensimmäisistä päivistä Ajo Motorsportissa ja olin nopea.
Oliveira ja Binder debytoivat
Ajon Moto3-luokan tiimissä
Ajo Motorsportin Moto3-luokan Red Bull KTM-tehdastiimi esiintyi Jerezissä samalla ensimmäistä kertaa uudessa koostumuksestaan, kun tshekki Karel Hanika sai rinnalleen portugalilaisen Miguel Oliveiran ja eteläafrikkalaisen Brad Binderin.
– Tältäkin osin startti kauteen 2015 oli varsin positiivinen heti sen jälkeen, kun olimme saaneet edellisen projektin päätökseen. Jerezin testijakso oli eräänlainen ”shakedown” uusille kuljettajillemme yhteistyön alkamiseksi tiimissämme, luonnehti Ajo.
Sama trio jatkaa töitä ensi viikolla Valenciassa, jossa espanjalaiseen Boe41 RBA-tiimiin siirtynyt Niklas Ajo käynnistää KTM-pyörällä valmistautumisen viidenteen MM-kauteensa.
– Meille tulee Valenciaan uusia osia kokeiltavaksi, joten se testi tulee olemaan tärkeä, painotti tehdastiimin pomo Aki Ajo.
Jerez, Espanja.
Moto2- ja Moto3-luokkien 3. testipäivän parhaat kierrosajat.
Moto2:
1. Randy Krummenacher, Team JiR, TSR 6 1.47,115
2. Sandro Cortese, Dynavolt Intact GP, Kalex + 0,317
3. Azlan Shah, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 0,761
4. Takaaki Nakagami, IDEMITSU Honda Team Asia, Kalex + 0,820
5. Thitipong Warokorn, A.P. Honda PTT The Pizza SAG, Kalex + 5,053
6. Johann Zarco, Ajo Motorsport, Kalex + 6,623
7. Esteve Rabat, Team Estrella Galicia Marc VDS, Kalex + 7,408
8. Anthony West, QMMF Racing Team, Speed Up + 7,657
9. Alex Marquez, Team Estrella Galicia Marc VDS, Kalex + 7,740
10. Mika Kallio, Italtrans Racing Team, Kalex + 7,877
11. Julian Simon, QMMF Racing Team, Speed Up + 8,659
12. Jonas Folger, AGR Team, Kalex + 8,674
13. Lorenzo Baldassarri, NGM Forward Racing, Kalex + 8,760
14. Alex Rins, Paginas Amarillas HP 40, Kalex + 8,947
15. Franco Morbidelli, Italtrans Racing Team, Kalex + 9,243
16. Thomas Luthi, Derendinger Racing Interwetten, Kalex + 9,568
17. Robin Mulhauser, Technomag Racing Interwetten, kalex + 10,007
18. Dominique Aegerter, Technomag Racing Interwetten, Kalex + 10,777
Moto3:
1. Francesco Bagnaia, MAPFRE Aspar Team Moto3, Mahindra 1.50,832
2. Jorge Martin, MAPFRE Aspar Team Moto3, Mahindra + 0,255
3. Niccolo Antonelli, Ongetta Rivacold, Honda + 1,152
4. Juanfran Guevara, MAPFRE Aspar Team Moto3, Mahindra + 1,861
5. Jules Danilo, Ongetta Rivacold, Honda + 2,307
6. Brad Binder, Red Bull KTM Ajo, KTM + 7,579
7. Karel Hanika, Red Bull KTM Ajo, KTM + 7,688
8. Miguel Oliveira, Red Bull KTM Ajo, KTM + 8,213
9. Zulfahmi Khairuddin, SIC Racing Team, KTM + 9,054
10. Jakub Kornfeil, SIC Racing Team, KTM + 10,118