– Pääosin oli ihan hyvä päivä. Saimme paljon kehitystä aikaiseksi ja niin pyörä kuin kierrosaika paranivat iltapäivän harjoituksessa, Kallio myhäili.
– Pyörä ei ollut kovin helppo ajettava aamun harjoituksessa, mutta kun muutimme keulan säätöjä, niin heti rupesi kulkemaan paremmin. Tosin kierrosaika olisi voinut olla vielä pari-kolme kymmenystä parempi, jos viimeisellä sektorilla ei olisi ollut niin paljon ruuhkaa.
Kallion paras kierrosaika Valencian Ricardo Tormon 4005 metrin mittaisella radalla kulki aikaan 1.35,855. Päivän parhaan kierrosajan 1.35,264 puolestaan kellotti ranskalainen Johann Zarco ja kakkoseksi kurvaili sveitsiläinen Thomas Luthi aikaan 1.35,364. Molemmat ajavat Suterin pyörillä, kun taas Kallion alta löytyy Kalex.
– Suterit olivat kovassa kyydissä, sillä jostain syystä heidän pyöränsä sopii erittäin hyvin tälle radalle. Onhan siinä töitä vielä tehtävänä, että saamme tuon 0,591 sekunnin eron kurottua umpeen, Kallio pohti.
– Huomista varten aiommekin tehdä vielä joitakin säätömuutoksia ja aika-ajoon nostamme vielä riskirajaa, sillä paalupaikkaahan täältä tietenkin pyritään hakemaan.
– Lisäksi ajan huomenna pehmeämmällä rengasseoksella, joten senkin puitteissa on varmasti vielä odotettavissa parannusta, perjantaina hyvässä vedossa myös kovemmalla rengasseoksella ollut Kallio vinkkasi.